Harrastusmahdollisuudet
Novascotiannoutaja - monipuolinen harrastuskoira
Mitä kaikkea tollerin kanssa voi harrastaa
Tolleri on erittäin monikäyttöinen ja aktiivinen koira, jonka kanssa voi puuhata
melkeinpä mitä tahansa. Houkuttelu ja noutaminen ovat tietenkin tollerin ominta aluetta,
mutta metsästyspuolella ovat tollerit saavuttaneet erinomaisia tuloksia myös jäljestämisessä.
Tollerit ovat oppivaisena rotuna onnistuneet myös tottelevaisuuskokeissa ja palveluskoirakokeisiinkin
noutajat voivat osallistua. Ketteryytensä ja leikkisyytensä puolesta tolleri soveltuu erittäin hyvin
myös agilitykoiraksi. Mahdollisuuksia on siis monia ja jokainen varmastikin löytää sopivan harrastelajin
oman ja koiransa mielenkiinnon ja taipumusten perusteella.
NOU
Noutajien taipumuskokeella pyritään toteamaan onko koiran luonne kyseiselle noutajarodulle
tyypillinen ja onko koiralla edellytyksiä koulutettavaksi pienriistan talteenottoon ja noutajien
metsästyskokeeseen. Kokeessa testataan mm. koiran suhtautumista vieraisiin ihmisiin ja koiriin,
koiran itseluottamusta ja aloitekykyä, suhtautumista laukauksiin, vainun käyttöä, hakuintoa,
noutohalua, nouto-otetta, riistan palauttamista, uimahalua sekä yhteistyöhalukkuutta.
Muotovalion arvon saaminen edellyttää taipumuskokeen hyväksyttyä suorittamista.
Vuosittain taipumuskokeisiin osallistuu n. 30-40 tolleriyrittäjää ja hyväksytyn
tuloksen vuosittain saa +/- 10 koiraa. Kiinnostus kokeita kohtaan on kuitenkin selvästi nousussa.
NOU1-tuloksen saavuttaneet novascotiannoutajat
NOME
Noutajien metsästyskokeeseen voivat osallistua taipumuskokeen läpäisseet koirat. Kokeiden
tarkoituksena on arvioida koirien soveltuvuutta ja halua työskennellä metsästyksenomaisissa
tehtävissä ja olosuhteissa. Nome jakaantuu alokas-, avoimeen ja voittajaluokkaan riippuen
koiran tasosta. NOMEssa on viimeisten vuosien aikana startannut vuosittain reilu kymmenkunta
koiraa.
Novascotiannoutajien parhaat NOME-tulokset
Mejä
Metsästyskoirien avoimen luokan jäljestämiskokeessa koira seuraa vähintään 12 tuntia vanhaa
900-1000 metrin pituista verijälkeä riistarikkaassa maastossa. Voittajaluokassa jäljen on
oltava yli 18 tuntia vanha ja pituudeltaan se on 1200-1400 metriä. Kokeen olosuhteet
luodaan mahdollisimman todenmukaisiksi. Käytännössä jälkikoiria käytetään mm. liikenteessä
loukkaantuneiden hirvien etsimisessä. Mejä jakaantuu avoimeen- ja voittajaluokkaan.
Suomessa on useita jälkivalioita ja lisäksi tollerit ovat voittaneet piirimestaruuksia ja menestyneet
lajin SM-kisoissa.
Laajempi lajiesittely: MEJÄ pähkinänkuoressa
Novascotiannoutajien MEJÄ-saavutuksia
Toko
Tottelevaisuuskoulutuksen tarkoituksena on opettaa koiralle miellyttävää ja hallittua käyttäytymistä
sekä ohjaajalle oikeaa ja asiallista koiran käsittelytaitoa. Tottelevaisuuskokeella testataan
koulutuksen tulosta eli koiran ja ohjaajan välistä yhteistyötä sekä koiralle opetetun
käyttäytymisen tasoa. Tokossa kilpaillaan mm. seuraamisessa, luoksetulossa, paikallaan pysymisessä
ja noutamisessa. Kokeissa on neljä luokkaa taitotason mukaan: alokas-, avoin-, voittaja-
ja erikoisvoittajaluokka. Yhdellä 1. palkinnolla saa oikeuden kilpailla seuraavassa luokassa.
Tottelevaisuusvalion arvoon vaaditaan kolme 1. palkintoa ylimmässä eli erikoisvoittajaluokassa
ja vähintään laatuarvostelun 2. palkinto näyttelyissä.
Novascotiannoutaja Mintramain Brutus on ollut maajoukkueen jäsen.
Tottelevaisuuskoulutus on myös tärkeä pohja muulle harrastamiselle.
Novascotiannoutajien TOKO-saavutuksia
Agility
Agility on koirien esteratakilpailu, jossa koirat suorittavat erilaisista esteistä kootun
radan mahdollisimman virheettömästi ja mahdollisimman nopeasti. Hyppyjen ja vauhdin takia
agility on varsin rankka laji, joten se edellyttää koiralta tervettä rakennetta. Agilityssa
koirat jaetaan kokonsa puolesta kolmeen eri luokkaan: minit (säkäkorkeus alle 35 cm), midit
(säkäkorkeus 35-42,9 cm) ja maxit (säkäkorkeus vähintään 43 cm). Tollereita on mitattu
sekä midi että maxi-luokkaan. Vuoden 2003 maxi-agilityn SM-pronssimitalisti oli tolleri.
Novascotiannoutajien agilitytuloksia
PK-Toiminta
Palveluskoirakokeissa kilpaillaan kahdeksassa eri lajissa: jäljestämis-, haku-, viesti-,
yleis-, opastus-, suojelu-, veto- ja pelastuskoe, joista kukin laji (paitsi vetokoe)
jakaantuu tottelevaisuus- ja maasto-osuuteen. Lajia harjoittelevia novascotiannoutajia löytyy, mutta
kokeisiin osallistuminen on ollut vielä vähäistä.
Rauniokoiratoiminta
on saavuttanut nopeasti suuren suosion ja harjoitus-ratoja on jo useilla paikkakunnilla.
Suomalaiset rauniokoirat ovat olleet mukana jo kansainvälisissäkin etsintätehtävissä
Vepe
Vesipelastuskoe on Suomessa varsin uusi harrastusmuoto, jossa mitataan koiran kykyä toimia
vedessä pelastajana. Kokeessa koiran on uitava veneestä tiettyyn kohtaan rantaa, vietävä köysi
rannasta veneeseen, vedettävä vene rantaan ja vedettävä hukkuva ihminen rantaan.
Kilpailuluokkia on kolme, joissa tehtävät monimutkaistuvat ja tulevat vaativammiksi ylempiin
luokkiin siirryttäessä. Ensimmäinen tolleri (Openbays Kent "Unto") tuli vepevalioksi kesällä 2005.

|