Pennunosto-opas
| Onko novascotiannoutaja sinulle oikea rotu? |
Luonne
Novascotiannoutaja eli tolleri on luonteeltaan iloinen, vilkas, energinen ja toimelias. Houkutteluominaisuuksien ansiosta tolleri tekee monesti
vapaana ollessaan syöksähteleviä liikkeitä, salamannopeita käännöksiä ja hyppelee ketterästi kiveltä toiselle iloinen virne naamallaan, muistuttaen
näin meitä alkuperäisestä käyttötarkoituksestaan. Tollerilla on loputon toimintatarmo, ja se yrittää kaikin tavoin saada omistajansa innostumaan
yhdessä leikkimisestä. Tolleria voisi kuvailla koiramaailman sirkuspelleksi, joka tempuillaan koettelee jatkuvasti omistajansa nauruhermoja ja
venymiskykyä. Luonteenpiirteistä löytyy myös aimo annos itsepäisyyttä sekä herkkyyttä. Tolleri suhtautuu kaikkiin ihmisiin hyväntahtoisesti. Silti
oman lauman ihmiset ovat aikuiselle tollerille ne tärkeimmät, ja vieraat ihmiset voivat monesti olla tollerille täysin merkityksettömiä.
Harrastusmahdollisuudet
Novascotiannoutaja on monipuolinen harrastuskaveri. Se on metsästyskoira, joka on jalostettu pienriistan talteenottoon ja vesilintuja
houkuttelevaksi noutajaksi käytännön metsästyksessä. Rodunomaisena kokeena toimii noutajien taipumuskoe eli NOU, jonka hyväksytysti suoritettuaan
voi jatkaa noutajien metsästyskokeisiin eli NOMEen. Taipumuskoe on yksinkertainen peruskoe, joka mittaa noutajan taipumuksia pienriistan
talteenottajana. Novascotiannoutajilla on vahva noutamistaipumus jo pentuna. Työskentelyominaisuuksiltaan tolleri on erittäin intensiivinen.
Metsästyskoirien jäljestämiskoe eli MEJÄ on myös suosittu koemuoto rodun piirissä.
Novascotiannoutajan kanssa voi mennä melkeinpä suoraan metsästä näyttelykehään, koska sen turkki on melko helppohoitoinen. Turkkia ei trimmata
näyttelyjä varten, vaan korvat ja tassut siistitään. Rotu on noutajaroduista pienin, kevytrakenteisin ja ketterin, joten se sopii hyvin agilityyn ja
flyballiin. Sillä on kilpailuoikeudet palveluskoirakokeisiin ja se käy kaveriksi myös tottelevaisuuskokeisiin eli TOKOon sekä moneen muuhunkin
lajiin ja harrastamiseen.
Koulutettavuus
Novascotiannoutaja oppii helposti ja mielellään. Sen kouluttaminen vaatii kuitenkin kekseliäisyyttä, sillä se on lyhytjännitteinen, herkkätunteinen
ja kyllästyy helposti asioiden toistamiseen. Kouluttamisessa on oltava johdonmukainen ja määrätietoinen, sillä rotu on älykäs ja menee sieltä, mistä
aita on matalin. Alistavalla koulutuksella ei tuloksia saada aikaan, sillä siihen tolleri on liian herkkätunteinen. Kasvatukseen sopii myös paremmin
lempeä diktatuuri kuin tasa-arvo. Hyvän suhteen luominen vaatiikin taitavaa kurin ja hellyyden tasapainottamista.
Novascotiannoutaja perheessä
Novascotiannoutaja sopii myös perhekoiraksi, jos sille järjestetään tarpeeksi virikkeitä. Se vaatii myös määrätietoisen johtajan, sillä muuten se
saattaa luulla itseään perheenpääksi. Rotu sopii mainiosti aktiivisille ihmisille, jotka liikkuvat paljon luonnossa, mökkeilevät tai viettävät
muuten paljon aikaa ulkoilmassa. Tolleri nauttii saadessaan toimintaa ja päästessään juoksemaan päivittäin vapaana. Se pitää uimisesta ja
saattaa juosta
lenkin aikana jokaisen kuralätäkön ja ojan läpi. Varaudu lenkin jälkeen sisälle tulevaan kuraan ja hiekkaan.
Lenkkeilyn lisäksi tollerille pitää antaa jotain aivotoimintaa vaativaa tekemistä esimerkiksi harrastuslajin muodossa.
Tolleri sopii hyvin lapsiperheen
koiraksi, mutta vaativana rotuna perheen aikuiset ovat aina koiran ensisijaisia hoitajia ja kouluttajia. Koiralle tulee tehdä selväksi, että perheen
lapsetkin ovat arvoasteikossa sen yläpuolella.
Vaikka tolleri ehkä turkkinsa puolesta sopisikin pihakoiraksi, niin se on sellaiseen liian seurallinen. Se on myös liian tuttavallinen ja
luoksepäästävä vahtikoiraksi. Koska tolleri ei ole kovin herkkä haukkumaan, se soveltuu myös kerrostaloasuntoon.
Tollerin vilkkaus
Joissain koirakirjoissa mainitaan novascotiannoutajan kohdalla, että rotu ei sovi ensimmäiseksi koiraksi. Tämä tarkoittaa, että rotu on erittäin
aktiivinen ja vilkas, ja helposti oppivana se oppii myös helposti ei-toivottuja asioita. Tämä johtaa epäjohdonmukaisissa käsissä usein sitten
ongelmiin, joita joudutaan myöhemmin ratkaisemaan. Siksi on erittäin tärkeää ottaa etukäteen selville, minkälaisen pakkauksen on kotiinsa saamassa.
Rodun suuren energisyyden vuoksi yhdistys on ottanut kannan, että novascotiannoutajaa ei tule hankkia pelkästään seurakoiraksi ainakaan
tottumattomiin käsiin.
Novascotiannoutaja ei ole "minikultsu". Se ei myöskään ole koko päivän sohvalla viihtyvä yksilö, vaan tarvitsee päivittäin virikkeitä ja melko
paljon liikuntaa. Jos sinulla on pitkät työpäivät, varaudu siihen, että vapaa-aika kuluukin täysin koiran kanssa touhutessa. Tolleri on erittäin
energinen varsinkin nuorena, jolloin se saattaa purkaa turhautumistaan pieniin tihutöihin sisätiloissa. Tihutyöt ovatkin seurausta virikkeettömästä
ympäristöstä ja liikunnan puutteesta, johon auttaa uusiin ympäristöihin tutustuminen ja koiran kanssa koulutuksiin meneminen. Aikuisena tolleri voi
olla hyvinkin rauhallinen sisätiloissa, jos se on saanut tyydytettyä päivittäisen virikkeiden ja liikunnan tarpeensa.
Tutustu koiriin
Pelkän ulkonäön ja koirakirjojen kivojen kuvien perusteella ei kannata koskaan koirarotua valita. Mieti sopiiko rodulle ominainen luonne ja
toiminnan tarve yhteen
sinun toivomustesi kanssa. Pelkästään lukemalla et välttämättä saa oikeaa kuvaa koirarodusta. Kannattaa tutustua mahdollisimman moneen
novascotianoutajaan ja keskustella omistajien kanssa rodusta. Käy katsomassa koiria kasvattajien luona, näyttelyissä, kokeissa ja muissa
tapahtumissa.
Muistathan
Jokainen tolleri on yksilö. Vaikka yksi koira käyttäytyisikin tietyllä tavalla, saattaa toinen käyttäytyä aivan päinvastoin.
Maltti on valttia
Kun olet päätynyt novascotiannoutajaan, alkaa sopivan koiran etsintä. Kun "koirakuume" iskee, voi halu saada koira nopeasti olla kova. Ei
kuitenkaan kannata rynnätä suin päin ensimmäisen eteen sattuvan pennun ostoon. Koska novascotiannoutajia on monen tyyppisiä sekä luonteeltaan että
ulkonäöltään, kannattaa ensin päättää, millaisen koiran haluaa. Koira tulee olemaan kumppanisi keskimäärin 10 vuoden ajan, joten kannattaa käyttää
aikaa sopivan pennun etsintään.
Pennun vanhempien ja kasvattajan valinta
Tutustumalla pentujen vanhempiin saat viitteitä siitä, millaisia pennuista tulee. Kysy aina tarkkaan vanhempien luonteista, terveys-, koe- ja
näyttelytuloksista ja siitä millaisia vanhemmat ovat rakenteeltaan. Tulevien pentujen vanhempien lisäksi on hyvä ottaa selville, mitä vanhemmat ovat
aikaisemmin jättäneet jälkeensä (jälkeläisten terveys-, koe- ja näyttelytulokset) ja millaisista pentueista vanhemmat itse ovat. Kaikki tulokset
ovat hyväksi. Näyttely- ja metsästyskoetulokset kertovat koiran rodunomaisuudesta. Tiedustele aina, onko vanhemmilla hyväksytty taipumuskoe.
Taipumuskoe kertoo käyttöominaisuuksien lisäksi myös luonteesta. Vaikka koira tulisikin vain lenkkikaveriksi, kertovat vanhempien koetulokset paljon
koulutettavuudesta ja käsiteltävyydestä.
Ota yhteyttä useisiin kasvattajiin. Monet neuvovat mielellään, vaikka et juuri nyt olisi pentua ottamassakaan. Kasvattajilla on erilaisia
tavoitteita novascotiannoutajien jalostuksen suhteen. Kannattaa rauhassa miettiä, mitä koiraltaan ja sen kasvattajalta haluaa, jonka jälkeen voi
etsiä omien mieltymystensä mukaisen kasvattajan ja pennun vanhemmat. Ota selvää, millaisia koiria kasvattajalta on aikaisemmin tullut ja millaisia
tuloksia koirat ovat saavuttaneet. Varaudu myös siihen, että kasvattaja esittää sinulle kysymyksiä. Kannattaa kertoa rehellisesti, millaista koiraa
on hakemassa ja millaisiin olosuhteisiin.
Terveys
Tietoa novascotiannoutajilla esiintyvistä sairauksista löydät näiltä sivuilta kohdasta "Jalostus ja terveys" --> "Sairaudet".
Perinnöllisiä sairauksia
löytyy, joten kannattaa todella tutustua vanhempien ja vanhempien suvun terveyteen. Jos vanhemmilla on aikaisempia pentueita, kannattaa tutustua myös niiden
terveystilastoihin. Tässä apua tilastojen tulkitsemiseen:
Suomessa käytetty lonkkanivelten arvosteluasteikko:
A Ei muutoksia, terve, normaali, dysplasiavapaa nivel
B Lähes normaali, rajatapaus
C Lievä dysplasia
D Keskivaikea dysplasia
E Vaikea dysplasia.
Kyynärnivelen arvosteluasteikko:
0 Ei muutoksia, normaali kyynärnivel
1 Lievät muutokset
2 Kohtalaiset muutokset
3 Voimakkaat muutokset
Novascotiannoutajat ry:n pentuvälityslistalla olevat pennut täyttävät pentuvälityskriteerit. Pentuvälityskriteereissä huomioidaan vain osa
sairauksista, joten pennunostajan kannattaa selvittää tilanne kaikkien perinnöllisten sairauksien osalta.
Koiranetissä puolestaan ei näy kuin viralliset tutkimustulokset lonkista, kyynäristä, polvista ja silmistä.
Silti muitakin sairauksia löytyy ja terveystaustasta kannattaa ottaa selvää.
Pennun valinta
Pennun valintaan kannattaa kiinnittää paljon huomiota. Vaikka pentulaatikossa kaikki pennut nopeasti katsottuna näyttävätkin samalta, niin pidempään
pentuja tarkastellessa niissä huomaa eroja.
Mieti tarkkaan mitä haluat harrastaa koirasi kanssa. Sellainen kasvattaja, joka on viettänyt päivittäin paljon aikaa pentujen kanssa, osaa
kertoa eri yksilöiden väliset erot ja valita sinulle sopivimman pennun. Pennut pitäisi myös aina nähdä yhdessä emänsä kanssa, sillä he saavat
vaikutteita emältään ja leimautuvat emäänsä. Ensimmäistä koiraa ostavan ei kannata valita pentueen vilkkainta tai arinta yksilöä, sillä niiden
kasvattaminen voi vaatia muita enemmän.
Suvuttaiset ja yksilöjen väliset luonne-erot ovat tollereilla suurempia kuin sukupuolten väliset luonne-erot.
Jos haet novascotiannoutajaa metsästykseen tai metsästyskoekäyttöön, varmista, että pentusi on saanut kantaa riistaa jo ennen luovutusikää. Työsi
helpottuu myöhemmin, kun pennun vaistot on jo etukäteen herätetty. Jos vanhemmilta ei löydy taipumus- tai metsästyskoetuloksia, käy itse paikan
päällä toteamassa, noutavatko vanhemmat riistaa.
Koiran ostaminen
Kauppasopimus kannattaa aina tehdä Kennelliiton viralliselle kauppasopimuslomakkeelle.
Seuraavien asioiden tulisi aina sisältyä pennun ostohintaan: Eläinlääkäri on tarkastanut pennun (saat siis eläinlääkärin kirjoittaman todistuksen,
jossa pentu on todettu terveeksi), pentu on tunnistusmerkitty (mikrosiru), kasvattaja antaa pennunostajalle Tolleri-Infon sekä
liittää pennunostajan Novascotiannoutajat ry:n pentuejäseneksi. Lisäksi hintaan kuuluu aina
ruokinta- ja hoito-ohjeet. Muista myös tarkistaa, että kasvattaja kuuluu Novascotiannoutajat ry:een.
Muistilista pentua hankittaessa
1. Mitä olet suunnitellut tekeväsi koirasi kanssa?
- kuinka paljon sinulla on päivittäin aikaa koirallesi?
- aiotko harrastaa koirasi kanssa jotain lajia? Mitä?
- kuka perheessäsi kantaa päävastuun koiran hoidosta ja kouluttamisesta? Jos vastaus on lapsi, harkitse rotua uudestaan.
2. Mitä tiedät (ja mitä kasvattaja tietää) pennun vanhemmista?
- terveys ja luonne
- koetulokset
- näyttelytulokset
- koirien rakenne
- onko aikaisempia jälkeläisiä ja mitä näistä tiedetään?
- millaisista pentueista vanhemmat itse ovat?
3. Mitä tiedät kasvattajasta (ainakin näitä asioita kannattaa kysyä)?
- miksi on teettänyt / aikoo teettää juuri tämän yhdistelmän?
- millaisia ominaisuuksia arvostaa tollerissa?
- millaisia tavoitteita novascotiannoutajien kasvatuksen suhteen?
- tarkista, että kasvattaja kuuluu Novascotiannoutajat ry:een
4. Muuta
- tarkastaako eläinlääkäri pennut ennen luovutusta?
- onko pentu tunnistusmerkitty?
- mitä kaikkea hintaan sisältyy?
Mieti, minkälaisia ominaisuuksia haluat aikuisesta koirastasi löytyvän. Listaa näitä ominaisuuksia paperille, jotta näet, mitä sinun tulee opettaa
koirallesi heti pennusta pitäen. Jokaisella meistä on päämääränä sosiaalinen, hyvin käyttäytyvä sekä eri-ikäisten ihmisten että toisten koirien
kanssa hyvin toimeentuleva yksilö, joka tulee luokse kutsusta. Ilman johdonmukaista ja määrätietoista koulutusta tätä tavoitetta ei saavuteta.
Koira on hyvä tutustuttaa
ihmisiin ja toisiin koiriin jo pentuna, jotta se olisi aikuisenakin sosiaalinen. Pennun kanssa kannattaa myös käydä mitä ihmeellisemmissä paikoissa,
jotta se tottuu ääniin, kummallisiin esineisiin ja kaupungin vilinään. Koska novascotiannoutajat ovat vilkkaita koiria, niille kannattaa opettaa
pennusta pitäen rauhoittumista. Omistaja päättää, milloin on aktivoitumisen aika. Heti kun rokotukset ovat kunnossa, hakeudu paikallisen
noutajakoirayhdistyksen pentukoulutukseen.
| Tietolähteitä novascotiannoutajan ostajille: |
- Novascotiannoutajan hankintaa suunnittelevan kannattaa liittyä Novascotiannoutajat ry:een.
Sen julkaisema, neljä kertaa vuodessa ilmestyvä Tolleri-lehti sisältää paljon tietoa rodusta. Edellisten vuosien Tolleri-lehtiä voi ostaa
tolleriputiikista ja uusia saa liittymällä Novascotiannoutajat ry:een.
Yhdistysten jäsenet voivat osallistua yhdiksen järjestämiin tapahtumiin mm. kesäleirille, jossa kokoontuu suuri joukko tollerikansaa koirineen.
- Novascotiannoutajat ry:n julkaisemat tuloskirjat sisältävät kaikkien virallisten kokeiden ja näyttelyiden tulokset. Niihin on kirjattu myös
koirien saamat kirjalliset arvostelut. Tuloskirjoja voi ostaa tolleriputiikista.
- Novascotianoutajista on myös kirjoitettu kaksi kirjaa englanniksi. Alison Strangin ja Gail MacMillanin "The Nova Scotia Duck Tolling Retriever"
sisältää paljon monipuolista tietoa novascotiannoutajista. Gail MacMillanin "A Breed Apart" on keskittynyt rodun historiaan ja kehittymiseen.
- Internetistä löytyy paljon tietoa. Näille Novascotianoutajat ry:n internetsivuille on kerätty tietopaketti novascotiannoutajista ja kerhomme
sivuilta löytyy myös rodun pentuvälitys. SNJ:n eli Suomen Noutajakoirajärjestön (http://www.noutajat.com)
nettisivut sisältävät tietoa kaikista noutajista.
Sieltä löytyy myös vilkas keskustelupalsta, jossa on novascotiannoutajaosio. Yleistä tietoa noutajista löytyy myös SNJ:n
Nuusku-lehdestä.
- Tollerien kotisivuilta löytyy tollerien omistajien omia kokemuksia koiristaan. Fintoller-postituslistalla
(http://groups.yahoo.com/group/fintoller)
on kaikenlaista tollereihin liittyvää keskustelua.
- Kaikki Suomessa rekisteröidyt tollerit, niiden sukutaulut, jälkeläiset, viralliset terveystulokset ja koetulokset löytyvät
koiranet.fi jalostusjärjestelmästä osoitteesta
http://jalostus.kennelliitto.fi/frmEtusivu.aspx?Lang=fi&R=312.
- Tietoa saa myös Novascotiannoutajat ry:n toimihenkilöiltä, kasvattajilta ja tollerien omistajilta. Heitä tapaa näyttelyissä, koulutuksissa,
kokeissa, lenkillä... Kasvattajien yhteystietoja löytyy Novascotianoutajat ry:n nettisivuilta kohdasta "Pentuvälitys" -->
"Kasvattajat". Rohkeasti
vaan juttelemaan ja ottamaan asioista selvää.
Ohjeet koonneet: Johanna Pikkarainen, Riika Leppinen, Satu Markkula, Sari Siikala, Hanna Laasanen
[tulostettava versio]
|