Yleistä
Jalostuksen tavoiteohjelma (JTO)
Perinnöllisten vikojen ja sairauksien vastustamisohjelma (PEVISA)
Perinnöllisten sairauksien ehkäisyyn liittyvät tutkimukset
Novascotiannoutajat ry:n jalostustoimikunta antaa apua ja opastusta koirien jalostusta koskevissa kysymyksissä.
Novascotiannoutajat ry on laatinut jalostustoimikunnan toimintaperiaatteet.
Jokaisen pentuetta suunnittelevan toivotaan tutustuvan ohjeisiin.
Kasvattajat voivat pyytää jalostustoimikunnalta urosehdotuksia ja toimikunnan mielipiteitä omista urosvaihtoehdoistaan täyttämällä
jalostustiedustelukaavakkeen. Kaavake tulee täyttää
huolellisesti vähintään kuukautta ennen arvioitua juoksua ja lähettää postitse tai sähköpostitse jalostustiedustelujen vastaanottajalle.
Jalostuksen tavoiteohjelma on rotukohtainen jalostussuunnitelma, joka pitää sisällään myös PEVISA-ohjelman (perinnöllisten vikojen
ja sairauksien vastustamisohjelma). Siinä on kuvattu novascotiannoutajien menneisyys ja rodun tämän hetkinen jalostuksellinen tila
huomoiden niin terveys, luonne, käyttöominaisuudet kuin rakennekin. Jalostuksen tavoiteohjelmassa on myös esitetty
jalostusstrategiat sekä toimenpiteet rodun jalostuksellista tulevaisuutta silmällä pitäen. JTO on voimassa viisi vuotta.
Jalostuksen tavoiteohjelman soisi olevan jokaisen tollerikasvattajan ohjenuorana nykytollereiden terveystilanteen parantamiseksi
sekä rodun viemiseksi yhä lähemmäksi rotumääritelmää. Tämä kattava tietopaketti on tarkoitettu myös kaikille rodusta
kiinnostuneille.
Kennelliitossa hyväksytty
novascotiannoutajien jalostuksen tavoiteohjelma (pdf)
Novascotiannoutaja kuuluu Suomen Kennelliiton perinnöllisten vikojen ja sairauksien vastustamisohjelmaan
(PEVISA). Novascotiannoutajan kohdalla Kennelliitto on asettanut seuraavat pentujen rekisteröintiedellytykset:
PEVISA 1.1.2010 - 31.12.2014:
|
Pentujen vanhemmista tulee ennen astutusta olla lonkkakuvauslausunto, kyynärkuvauslausunto ja voimassa oleva
silmätarkastuslausunto. Rekisteröinnin raja-arvona on lonkkaniveldysplasian aste C ja kyynärniveldysplasian aste 1.
Silmätarkastuslausunto ei astutushetkellä saa olla 12 kk vanhempi. Perinnöllistä kataraktaa, PRA:ta tai RD:ta sairastavan koiran
jälkeläisiä ei rekisteröidä. Molemmilla vanhemmilla tulee astutushetkellä olla prcd-PRA-geenitestin tulos: terve (A), kantaja (B). Yhdistelmät
terve/terve (AA) ja terve/kantaja (AB) sallitaan. Kahden geenitestillä terveeksi (AA-yhdistelmä) todetun koiran jälkeläiset voidaan tallentaa
terveinä (A) myös polveutumismäärityksen perusteella. Urokselle rekisteröidään korkeintaan 40 jälkeläistä kuitenkin niin, että viimeinen rajan
ylittävä pentue rekisteröidään kokonaisuudessaan. Lisäksi rodun rotukohtaisiin erityisehtoihin tehtiin lisäys, jonka mukaan uroksen tulee
astutushetkellä olla täyttänyt 24 kk. |
PEVISA 1.1.2006 - 31.12.2009:
|
Pentujen vanhemmista tulee ennen astutusta olla lonkkakuvauslausunto ja voimassa
oleva silmätarkastuslausunto. Rekisteröinnin raja-arvona on lonkkaniveldysplasian
aste D. Silmätarkastuslausunto ei astutushetkellä saa olla 12 kk vanhempi. HC:ta,
PRA:ta tai RD:ta sairastavan koiran jälkeläisiä ei rekisteröidä. Urokselle
rekisteröidään korkeintaan 60 jälkeläistä kuitenkin niin, että viimeinen rajan
ylityksen aiheuttava pentue rekisteröidään kokonaisuudessaan.
|
Lonkkalausuntojen merkinnät:
A = terve,
B = terve, rajatapaus
C = ensimmäisen asteen lonkkaniveldysplasia
D = toisen asteen lonkkaniveldysplasia
E = kolmannen asteen lonkkaniveldysplasia
Novascotiannoutajat ry suosittelee jalostukseen käytettävän vain tervelonkkaisia koiria (A tai B).
Järkevän jalostuksen avulla voidaan parantaa tilannetta perinnöllisten sairauksien osalta. Jalostuksen päämääränä onkin pyrkiä
parantamaan rodun terveyttä. Ottamalla selvää oman koiran terveydestä voi jokainen tollerin omistaja auttaa tämän tärkeän päämäärän
saavuttamisessa. On ensiarvoisen tärkeää, että jokainen tolleri lonkka- ja kyynärkuvataan sekä
silmätarkastetaan
riippumatta siitä,
aiotaanko koiraa koskaan käyttää jalostukseen.
Lonkat ja kyynärpäät voi kuvata ja ensimmäisen virallisen silmäpeilaustarkastuksen tehdä vähintään vuoden ikäisiltä koirilta ja
mieluiten ennen toista ikävuotta.
Jalostustoimikunta toivoo, että kaikki jalostukseen käytettävät koirat testataan Optigenin PRA-testillä mikäli koiran statusta ei
voida suoraan päätellä sen sukulaisten statuksista.
|