|
Listalla julkaistaan autoimmunisairauteen sairastuneita novascotiannoutajia, joiden omistaja on antanut luvan tiedon julkaisemiseen.
Autoimmuunitaudit ovat tällä hetkellä tollerien vakavin terveysongelma, tauteja esiintyy joka suvussa. Autoimmuunitauteja on myös muilla roduilla. Tautiryhmään kuuluu useita erilaisia sairauksia. Vaikkei asian tiimoilta vielä ole varmoja tutkimustuloksia, niin on selvää, että taipumus sairastua johonkin autoimmuunitautiin on ainakin osittain selitettävissä perimällä. Yleisin autoimmuunitauti tollereilla on steriili aivokalvontulehdus (A/M). Muita huomattavia tauteja on niveloireiset SLE, moniniveltulehdus (IMPA) ja ns. Tollarsjukan, joita kaikkia hoidetaan kortisonilla. Myös esimerkiksi kilpirauhasen vajaatoiminta, SLE:n sukulaissairaus SLO (symmetrical lupoid onychodystrophy), immuunivälitteinen hemolyyttinen anemia (IMHA) ja krooninen suolistotulehdus (IBD) lasketaan autoimmuuneiksi taudeiksi. Lisäksi listalle kirjataan sairauksia, jotka voivat olla autoimmuuniperäisiä, kuten Addisonin tauti ja lymfaödeema. Autoimmuunitautien diagnosointi on usein vaikeaa ja tarkka diagnoosi voi jäädä avoimeksi. Epämääräiset oireet voivat jäädä myös kokonaan ilman diagnoosia. Osa autoimmuunitaudeista on esitelty tollerien sairauksia käsittelevällä sivulla. Autoimmuunitautien vakavuudesta ja perinnöllisyydestä huolimatta tietoja sairaustapauksista ei ole aiempina vuosina jaettu kovin avoimesti ja on arvioitu riittävän, että jalostusratkaisuja tekevä kasvattaja on ajan tasalla. Avoimuus kuitenkin lisää avoimuutta ja salailusta on pyrittävä eroon, jos tavoitteena on saada terveempi tollerikanta. Suomi on osoittanut olevansa edelläkävijä avoimuuden suhteen mm. PRA-tulosten julkistamisessa, joten aika lienee kypsä myös novascotiannoutajien autoimmuunitapauksien avoimeen listaamiseen. Avoimuuden on perustuttava vapaaehtoisuuteen, joten listalta löytyy vain ne sairaustapaukset joiden omistajat ovat ne itse ilmoittaneet tai jotka ovat tähän erillisen luvan antaneet. Listalla on siksi näin alkuun vain pieni osa sairastuneista. Suuri kiitos teille kaikille, jotka olette avoimesti kertoneet sairaista koiristanne. Jos koirasi on sairastunut autoimmuunisairauteen ja haluat tukea avoimuutta ja helpottaa sairastapauksien huomioonottamista jalostuksessa, voit ilmoittaa sairausilmoituslomakkeella tai terveyskyselyssä, että tieto on julkinen. |
päivitetty 1.9.2010 / Jalostus
| Sairaus | Syntynyt | Sukupuoli | Nimi | Diagnoosi | Muuta | Isä | Emä | Lähetetty |
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| 2010/03 | 2007 | narttu | Kitimat Ingrid-Marie "Omppu" | Tollarsjukan | Tauti alkanut äkkiä jäykkyydellä ja kivuliaisuudella. ANA-testi positiivinen. | Siphra's Fire At Kitimat | Westerlea's Kitimat C Ollection | 2010-04-15 |
| 2010/02 | 2007/08 | narttu | Hedera's Nightingale "Hertta" | AI-sairaus (moninaisten oireiden vuoksi ei ole pystytty tekemään tarkempaa diagnoosia) | Vaihtelevia oireita. Oireet alkaneet takapään jäykkyydellä, lisäksi ollut niskakipua.Silmissä todettu pilvimäiset kolesterolimuutokset.Tällä hetkellä ei saa kunnolla suuta auki. ANA-testi positiivinen, selkäydinnäyte normaali. Magneettitutkimuksessa niskanikamassa lievä muutos, joka painaa selkäydinkanavaa ---> Ei pitäisi aiheuttaa kiputiloja.Oireiden hoitoon käytetty ajottain kipulääkettä, osteopatiaa sekä akupunktiota. Tällä hetkellä kortisonihoito suun oireisiin. Sterilotu 6/10. Nyt koiran vointi erinomainen, paitsi ettei suu aukea kunnolla | Sienna-Red Corundo Of Fire | Hedera's Burnet Rose | 2010-08-30 |
| 2010/01 | 2008/06 | uros | Hämäjärven Sunshine Reggae "Remu" | Aivokalvontulehdus | Atopia ja siihen liittyvät allergiat, kaksi virtsarakon- tai virtsatietulehdusta, korvatulehduksia. | Trindy's Pilgrim Boy | Wellamon Vesitähti | 2010-01-20 |
| 2009/09 | 2003/10 | narttu | Donnan Clarise "Peppi" | tollarsjuka | ANA-testitulos positiivinen | Absolutis Golden Swallow | Donnan Honey | 2009-12-14 |
| 2009/07 | 2009/04 | narttu | Ariel "Aino" | Addisonin tauti | Applehill's Cary | Nackelsbyyn Odette | 2009-09-26 | |
| 2009/02 | 2007/06 | narttu | Nauruparran Meri Pihka "Pihka" | Myastenia Gravis | Koira ei jaksanut kävellä lenkeillä kuin 10 min. Alkoi roikuttamaan päätänsä ja laahusti lyhyin askelin. Verikokeissa kohonneet aetyylikoliinireseptorivasta-aineet. Ana testi negatiivinen. Mestinon lääkitys lopetettu. Oireeton | Fireheart Hopalong Casidy | Sienna-Red Safire Of Fire | 2009-04-02 |
| 2009/02 | 2006/03 | uros | Absolutis Vin De Crete "kaapo" | aivokalvontulehdus | oireet tulivat vasta 3-vuotiaana ja olivat ehkä epätyypillisiä mutta kortisonihoito antoi heti terävän vasteen | Absolutis Larde Barros | Absolutis Gancia Rosso | 2009-02-20 |
| 2008/12 | 2005/05 | narttu | Renard Ruse Judy Jojo "Jojo" | Tollarsjukan | Positiivinen ANA-testi. Aluksi Jojon oli hankala nousta ylös pehmeällä alustalla tai hypätä ylös. Etupää tuntui toimivan hyvin, mutta ylösnoustessa Jojo "veti" takapään ylös. Ei muita oireita. Kortisoni on yritetty kerran lopettaa, mutta jouduttu aloittamaan uudestaan oireiden palattua. | Fireheart Hopalong Casidy | Renard Ruse Heron Humaine | 2009-08-15 |
| 2008/12 | 2007/06 | uros | Melofia Nasty Suicide "Tane" | A/M | Picnic Funny-Venny | Daybeach's Ofelia | 2009-01-02 | |
| 2008/11 | 2008/04 | uros | Hedera's Real Suprise "Alpo" | granulomatoosi meningoenkefaliitti (GME) | Aivojen autoimmuuni tulehdussairaus. Päädytty ell:n suosituksesta eutanasiaan 10.12.2008. | Tollchester Sea Wild Cherrybomb | Hedera's Clobal Model | 2009-01-28 |
| 2008/08 | 2007/12 | uros | Zorro "Zorro" | A/M | Zorron sairaus todettiin 9 kk:n iässä. Todennäköisesti A/M. Oireet: kuumeilu, kipuilu, niskajäykkyys, liikuntahaluttomuus, juoma- ja ruokahaluttomuus. Lääkityksenä kortisoni ja antibioottikuuri. Kortisoni annoksen vähentämisen jälkeen oireet uusiutuivat 2008/10. Kortisoniannosta nostettu. Tällä hetkellä kortisoni ja antibiootti käytössä. | Damiikan Impaciente | Donnan Bonnie | 2008-10-18 |
| 2008/05 | 2007/05 | narttu | Nackelsbyyn Belissimo "Nekku" | A/M | Oireilu alkoi ripulilla, ruokahaluttomuudella ja väsymyksellä, jonka jälkeen uusia oireita ilmeni päivittäin esim. korkea kuume, vaikeuksia hypätessä, hetkellisiä ontumisia, korkeat tulehdusarvot ja niskajäykkyyttä. Kortsoni kuurilla oireet loppuivat. Nyt elämme tavallista koiran elämää ilman oireita ja kortisonia :) | Nordwart Xander | Nackelsbyyn Ronja | 2008-06-27 |
| 2008/05 | 2007/07 | narttu | Absolutis Eleganza Soave "Nemi" | A/M, SLE | Ensin A/M. Toisella kerralla oireet tulivat enemmän SLE:n kaltaisina. Kortisonilääkitys auttaa. | Artur Sirius Pro | Absolutis Le Chatelet | 2008-08-12 |
| 2008/02 | 2004/05 | narttu | Sienna-Red Safire Of Fire "Wanda" | moniniveltulehdus | Juoksun jälkeen näytti, että koiralla olisi ollut valeraskaus. Lisää oireita tuli kuitenkin nopeasti. Oli vaikeuksia hypätä autoon tai sohvalle, ja kinnernivelet turposivat. Kortisoni lääkitys ylläpitotasolla. Ana-testi negatiivinen. | Sienna-Red Sweet Fire | Bushundens Marikki At Sienna | 2008-03-03 |
| 2007/11 | 2004/11 | narttu | Lapintähti Ginerva "Stara" | diagnoosi avoin | 3-vuotiaan Staran jalkojen nivelet kipeytivät marraskuussa 2007. Liikkuminen oli todella vaikeaa. Kotisoonilla oireet hävisivät, mutta palasivat parin kuukauden kuluttua. Sairaus todennäköisesti A/M. Talven 2008 aikana Stara söi useita kuureja. Keväällä kortisoonia piti syödä jo jatkuvasti. Kesällä liikkuminen oli vaikeaa lääkkeistä huolimatta. Stara nukkui ikiuneen 25.9.2008. | Nordwart Lorbass | Lapintähti Agatha | 2008-10-02 |
| 2007/11 | 2000/08 | narttu | Bourbon Candy | Pemfigus Foliaceus | Autoimmuunisairauksiin kuuluva Pemfigus Foliaceus todettiin koirallamme viime vuoden lopulla. Oireilu oli alkanut jo kesällä 2007, mutta jostain syystä pysyi ensin antibiooteilla kurissa. Syksyllä patologille lähetettiin koepalat, joista pemfigus löytyi. Alkoi kova kortisonilääkitys, josta huolimatta sairaus uusiutui jatkuvasti ja koiramme jouduttiin lopettamaan viikko sitten, melkein 8 vuoden iässä. Sairastumisikä oli siis hieman vaille 7 vuotta. | Absolutis Butterfly Ridge | Nordwart Savannah | 2008-07-30 |
| 2007/08 | 2004/01 | narttu | Daybeach's Quizzical "Lili" | Addisonin tauti | Kortisonilääkitys | Donnan Iisakki | Openbays Kohinoor | 2007-08-23 |
| 2007/06 | 2006/04 | uros | Renard Ruse Kirch Knock Out "Milo" | A/M | Milolle eutanasia huhtikuussa 2009 Helsingin eläinsairaalassa aggressiivisuuden vuoksi. Purrut omistajaa, ja yrittänyt hyökätä lasten kimppuun, erittäin aggressiivinen toisille koirille, sekä nartuille että uroksille. Ikävä aivan järjetön. | Artur Sirius Pro | Renard Ruse Hibou Hilarante | 2009-07-20 |
| 2007/06 | 2005/01 | uros | Hingstbackes Red-Gevin "Taavi" | kilpirauhasen vajaatoiminta | Taavilla todettiin kilpirauhasen vajaatoiminta (hypotyreoosi) 2,5-vuotiaana. | Hingstbackes Red-Niki | Hingstbackes Red-Jasmin | 2007-07-09 |
| 2007/06 | 2005/08 | narttu | Donnan Quentina "Tilli" | susp. autoimmuuni polyartriitti/mening | kortisonilääkitys auttoi, nyt oireeton. | Arny Sirius Pro | Absolutis Le Chardonnay | 2008-09-01 |
| 2007/06 | 2003/01 | narttu | Absolutis Ecco Merlot "Nelli" | moniniveltulehdus | Oireilu alkoi ontumisella, tulehduskipulääkkeet ja pistokset eivät auttaneet. Diagnoosin selvittyä nivelnestenäytteen avulla aloitettiin kortisoni, joka alkuun auttoi hyvin, mutta sitten oireet pahenivat eikä kortisoniannoksen nostosta ollut enää apua. Peräsuolessa koepalan perusteella voimakas tulehdusreaktio (pyogranulomatoottinen selluliitti) ja koira jouduttiin vaikeiden oireiden takia lopettamaan. | Trindy's Also Gentle Man | Bohemia Regent | 2008-02-01 |
| 2007/05 | 2006/04 | narttu | Renard Ruse Kalindae "Elli" | A/M | Artur Sirius Pro | Renard Ruse Hibou Hilarante | 2007-07-19 | |
| 2007/04 | 2002/12 | uros | Trindy's Emperon August "Eddie" | kilpirauhasen vajaatoiminta | Red-Tollers Pavarotti | Trindy's Wonderful Tara | 2007-07-13 | |
| 2007/04 | 2004/05 | narttu | Sienna-Red Afrodite "Runo" | tollarsjukan | ANA-testi positiivinen, oireet jäykkyys ja ontuminen | Sienna-Red Sweet Fire | Sienna-Red Novamie | 2007-07-10 |
| 2007/03 | 2004/10 | narttu | Megwe'g Aglaqiida "Frida" | Addisonin tauti | oireina ennen lääkityksen aloittamista oksentelua ja silmätulehduksia, kortisonilääkitys 2x0,2mg/pvä | Nordwart Ricci | Hedera's Just Tell Me | 2007-10-09 |
| 2007/03 | 2001/10 | narttu | Margareeta "Terra" | diagnoosi avoin | Selkäleikkauksen ja hammastulehduksen jälkeen kuumetta, kovaa kipua ja tasapaino-ongelmia. Kortisonihoito auttoi oireettomaksi ja lääkitys ajettiin alas 2007/07. Kipuoireet palasivat 5pv lääkityksen lopettamisesta. Kortisonia käytetään nyt toistaiseksi. Uusi yritys nollata lääkitys tapahtuu ehkä vuoden kuluttua. | Siphra's Indiana Jones | Fireheart Eulalie Rogue | 2007-08-06 |
| 2007/03 | 2000/03 | uros | Lapintähti Ragmond "Remu" | kilpirauhasen vajaatoiminta | Juno-Juhekin Ghostbuster | Lapintähti Nanette | 2007-07-10 | |
| 2007/01 | 2005/05 | uros | Openbays Zippo "Zippo" | SLE | ANA-testi positiivinen, mutta varmaa diagnoosia ei ole kukaan osannut antaa. Voimakkaat oireet kuten vaikeus kulkea portaissa. Myöhemmin tuli muhkuroita korvien päihin. Uusiutui. | Openbays Wild Boy | Nordwart Rigel | 2007-07-09 |
| 2006/12 | 2006/10 | uros | Viskivilliviini "Viski" | A/M | Sairaus todettu aivo-selkäydinnestenäytteestä. Akuutissa vaiheessa oireina voimakasta kipuilua ja siitä johtuvaa jäykkyyttä selkärengan koko matkalla, kuumetta ja apaattinen olemus. Sairaus uusiutunut yhden kerran välittömästi ensimmäisen kortisonikuurin jälkeen. Tällä hetkellä Viski on oireeton, eikä käytä kortisonia. | Duck Tail's Abisko Insjöröding | Damiikan Keck | 2007-07-12 |
| 2006/12 | 2006/04 | uros | Renard Ruse Kopernikus "Masa" | A/M | Joulukuussa 2006 Masalle nousi kova kuume + niskajäykkyys ja nielemisohjelmat. Koira oli ihan vetämätön. Diagnoosi A/M. Koiraa hoidettu kortisonille. Koira oli sairastuttuaan 8,5 kuukauden ikäinen. Sairaus on vaikea ja kivulias. | Artur Sirius Pro | Renard Ruse Hibou Hilarante | 2007-07-09 |
| 2006/12 | 2002/10 | narttu | Renard Ruse Heur Hibernale "Nappi" | IMHA | Oireet alkoivat 24.12.2006 - nukkui pois 28.12.2006 | Trindy's Also Gentle Man | Renard Ruse Airelle Rouge | 2007-07-10 |
| 2006/11 | 2001/01 | uros | Trindy's Also Gentle Man "Nero" | SLO | Nordwart Coca-Cola | Trindy's Complete Zeiban | 2007-07-10 | |
| 2006/10 | 2005/09 | narttu | Absolutis Santa Cecilia | A/M | voimakkaat oireet | Arny Sirius Pro | Brunished Gold | 2007-07-09 |
| 2006/09 | 2006/04 | narttu | Renard Ruse Karlities "Mila" | A/M | jatkuva kortisonilääkitys | Artur Sirius Pro | Renard Ruse Hibou Hilarante | 2007-07-19 |
| 2006/08 | 2006/04 | narttu | Renard Ruse Kareelynn "Siiri" | A/M | vahva kortisonilääkitys, riittämättömän tehon ja jatkuvien kipujen takia jouduttu lopettamaan 2007/12. Siirillä oli voimakkaat aivokalvon tulehdus oireet sekä keskushermosto-oireita. | Artur Sirius Pro | Renard Rusé Hibou Hilarante | 2007-07-16 |
| 2006/08 | 2004/10 | uros | Lauvstuas Wildfox Be Merry "Merri" | tollarsjukan | ANA-testi positiivinen, lievät oireet | Openbays Wild Boy | Lauvstuas Zamantha Fox | 2007-07-09 |
| 2006/07 | 2002/03 | narttu | Nordwart Rhapsody "Sissi" | kilpirauhasen vajaatoiminta | Bartje Uit De Brieltje's | Nordwart Älva | 2007-08-02 | |
| 2006/07 | 2005/07 | uros | Absolutis Ricard Pastis "Jere" | A/M | Trindy's Also Gentleman | Tupman | 2007-07-16 | |
| 2006/03 | 2005/04 | uros | Donnan Pinochio "Nero" | A/M | Uusiutui keväällä 2007 | Arny Sirius Pro | Absolutis Guaymare Red | 2007-12-03 |
| 2006/03 | 2003/03 | narttu | Daybeach's Phantasy "Peppi" | Addisonintauti (+moniniveltulehdus) | Alkuvuodesta 2006 sairastui moniniveltulehdukseen (ANA-testi negatiivinen), addisonoireilu alkoi loppuvuodesta 2007. Addisondiagnoosi tehtiin kesällä 2008. Kortisonilääkityksellä oireeton, paitsi stressitilanteissa, jolloin kortisoniannosta täytyy nostaa. Niveloireita ei ole ollut pariin vuoteen. | Nitric Dynamite Duck | Daybeach's Misty | 2009-04-02 |
| 2006/01 | 2003/03 | narttu | Daybeach's Phantasy "Peppi" | moniniveltulehdus | ANA-testi negatiivinen, jatkuva kortisonilääkitys | Nitric Dynamite Duck | Daybeach's Misty | 2007-07-16 |
| 2005/10 | 1997/08 | narttu | Sienna-Red Sweet Dreams "Tessa" | Lymfosytaarinen tyreoidiitti, ääreishermostorappeuma | Jouduttiin lopettamaan 2005/10 erittäin rajujen oireiden takia (hengitys- ja nielemisvaikeudet, jalkojen pettäminen. Mikään lääkitys ei auttanut. | Siphra's Indian Red Hawk | Siphra's Loving Starlet | 2007-07-10 |
| 2005/09 | 2004/07 | uros | Hämäjärven Lion King "Linus" | IBD | Tällä hetkellä oireeton, ruokavaliohoito | Tollerbay Derex Jeff | Mäkiharjun Fan-Fan Fannie | 2007-07-09 |
| 2005/07 | 2005/01 | uros | Jevreidars Hilgar "Jere" | A/M | Arny Sirius Pro | Absolutis Exotic Cocktail | 2007-07-16 | |
| 2005/06 | 2000/06 | narttu | Renard Ruse Flicfille Flac "Ässä" | kilpirauhasen vajaatoiminta | Trindy's Quartz | Absolutis Unigue Star | 2007-07-10 | |
| 2005/06 | 1999/09 | narttu | Arcticfox's Jönkkäri "Jenni" | Addisonin tauti | Vahva epäily Addisonin taudista. Ensimmäinen "kriisi" 06/2005, jonka jälkeen koira muutti pois pienten lasten luota. Kortisonihoidolla koira palautui normaaliksi. Ei tarvinnut lääkitystä välillä, kunnes toinen kriisi 07/2008 Jennin oltua edellisenä päivänä hoidossa oikealla omistajalla. Jenni meni tajuttomaksi ja kramppasi yöllä ensimmäisen kerran. Lääkärissä veren sokeri 0,7, sai kaksi pulloa sokeriliuosta, nesteytyksen sekä diapamia lihakseen koska lääkärissä ollessa tuli toinen kramppi. Nesteytys jatkui kotona Jennin edelleen ollessa liikuntakyvyttömässä ja lähes tajuttomassa tilassa. Kotona annetut kortisonitabletit palauttivat koiran normaalikuntoon. Jatkotutkimukset kesken. | Rödahunds Bus-Börje Mas-Son | Arcticfox's Caroliina | 2008-08-03 |
| 2005/03 | 2004/01 | uros | Daybeach's Quickstep "Pepi" | A/M | Donnan Iisakki | Openbays Kohinoor | 2007-07-16 | |
| 2005/01 | 2004/05 | narttu | Sienna-Red Artemis "Misti" | A/M | Sienna-Red Sweet Fire | Sienna-Red Novamie | 2007-07-09 | |
| 2004/12 | 2003/12 | uros | Vildandens Kummin af Tingcha "Tiitus" | A/M | Bella Nova's Didis Challe | Vildandens Knipa af Nortchi | 2007-07-10 | |
| 2004/10 | 2004/04 | uros | Robertsson | A/M | Tollerbay Jade Hero | Daybeach's Madonna | 2007-07-16 | |
| 2004/09 | 2000/09 | narttu | Mäkiharjun Fan-Fan Fannie "Tosca" | SLE | ANA-testi positiivinen, mutta varmaa diagnoosia ei ole kukaan osannut antaa. Oireita on edelleen aina välillä. | Nordwart Ädling | Mäkiharjun Prima-Palmira | 2007-07-10 |
| 2004/09 | 2001/03 | uros | Mindare's Prince Florimond "Rinssi" | SLE | ANA-testi positiivinen, nivel- ja iho-oireet. Tällä hetkellä pärjää ilman lääkitystä. | Nordwart Kassandros | Siphra's Indian Ramona | 2007-07-11 |
| 2004/09 | 2004/03 | narttu | Hedera's Well Favoured "Jippo" | A/M | ANA-testitulos negatiivinen (03/2009). Ollut oireeton noin 11/2005 jälkeen. | Shaggy Toller's Miqmaq Chief | Hedera's Mad About You | 2009-03-24 |
| 2004/08 | 2002/02 | narttu | Hulivilin Feel The Power "Peppi" | moniniveltulehdus | Koira on syönyt lähes kolme vuotta kortisonia, ei olla voitu jättää pois. Eli oireilee vieläkin ontumisena. | Hingstbackes Red- Cajo | Hulivilin Desert Rose | 2007-07-10 |
| 2004/04 | 2001/09 | uros | Mäkiharjun Ilo Seurata | kilpirauhasen vajaatoiminta | Lisäksi koiralla kauttaaltaan kuonolla ja karvattomalla alueella ihottumaa, joka ei lähde pois kuin kortisonilla. | Mäkiharjun Gilbert | Mäkiharjun-X Tra Enni | 2007-08-22 |
| 2004/03 | 2003/04 | uros | Haddington "Aku" | A/M | Absolutis Golden Swallow | Renard Ruse Belle-De-Nuit | 2007-07-16 | |
| 2004/01 | 2003/07 | narttu | Hedera's She Bangs "Taika" | A/M | Littleriver's Bluenose Sailor | Hedera's Flash Of Hope | 2007-07-09 | |
| 2003/10 | 2003/04 | narttu | Hanniballena "Nana" | A/M | Absolutis Golden Swallow | Renard Ruse Belle-De-Nuit | 2007-07-16 | |
| 2003/09 | 2001/03 | narttu | Mindare's Fairy Moonbeam "Manta" | SLE | jatkuva kortisonilääkitys | Nordwart Kassandros | Siphra's Indian Ramona | 2007-07-16 |
| 2003/08 | 1998/08 | narttu | Mindare's Trombi At Hebe "Vilma" | SLE | jatkuva kortisonilääkitys | Hircum's Jacquino | Siphra's Indian Ramona | 2007-07-16 |
| 2003/03 | 2001/03 | uros | Daybeach's Mystic "Miro" | Addisonin tauti | Juno-Juhekin Ghostbuster | Openbays Kohinoor | 2007-07-16 | |
| 2003/00 | 1999/09 | narttu | Renard Ruse Cacahuete | autoimmuuni moniniveltulehdus | Jevreidars Nietzsche | Absolutis Rosso Toscano | 2008-11-29 | |
| 2002/05 | 2001/06 | narttu | Sienna-Red Novamini | A/M | Nordwart Peleus | Bushundens Marikki At Sienna | 2007-07-10 | |
| 2001/10 | 2000/04 | narttu | Arcticfox's Kidman | moniniveltulehdus | syönyt kortisonia sairastumisesta asti, yritetty vähentää/lopettaa lääkitystä monta kertaa. Ana-testi positiivinen. | Zeiban's Quebec | Applehill's Hula Hula | 2007-07-09 |
| 2000/08 | 1999/02 | uros | Applehill's Yoicks | moniniveltulehdus, hemolyyttinen anemia | Koiralla (8-vuotias) todettu hemolyyttinen anemia, joka oireilee väsymyksenä ja voimattomuutena. Koira sairastui autoimmuuniin moniniveltulehdukseen n. 1,5-vuotiaana. Oireet alkoivat toistuvana ontumisena ja jäykkyytenä. Diagnoosi saatiin vasta n vuoden kuluttua oireiden alkamisesta kun koiralla todettiin kova kuume. Hoidettu kortisonilääkityksellä siitä lähtien ja pysynyt lähes oireettomana muutamia lyhyitä huonoja kausia lukuun ottamatta. | Zeiban's Hockey Night | Trindy's Gentle Queen | 2007-07-09 |
| 2000/07 | 2000/03 | uros | Moriz | A/M | Ei uusiutunut | Openbays Kent | Arcticfox's Donna | 2007-07-17 |
| 1999/06 | 1999/03 | narttu | Renard Ruse Ecarlate Etoile "Vilma" | Addisonin tauti, kilpirauhasen vajaatoiminta | kilpirauhasen vajaatoiminta 2004/05 | Jevreidars Percival | Absolutis Unigue Star | 2007-08-22 |
| 1999/05 | 1998/06 | narttu | Arcticfox Hermiina "Tipsu" | A/M | kuume, niskajäykkyys, heikentynyt yleiskunto, oireet helpottivat vasta kun antibioottihoitoon lisättiin kortisoni | Zeiban's Quebec | Applehill's Gingernut | 2008-03-13 |
| 1998/10 | 1998/03 | uros | Fireheart Flame On "Roope" | A/M | Nordwart Cajun | Käpälän Halloween | 2007-07-10 | |
| 1998/09 | 1998/03 | uros | Fireheart Flaming Dragon "Pedro" | A/M | Nordwart Cajun | Käpälän Halloween | 2007-07-16 | |
| 1998/05 | 1997/11 | uros | Openbays Ore "Ore" | A/M | Koira selvisi sairaudesta ja oireet eivät uusiutuneet, Kiitos kasvattajalta saadun kattavan tolleri-informaation. Ore matkasi taivaaseen 2006/05. | Rödahunds Saltstänkte Nimrod | Nordwart Presto | 2008-01-24 |
| 1997/12 | 1997/03 | narttu | Trindy's Kiss Goodnight "Toffe" | Lymfaödeema | Kuoli sairauteen 1,5 vuotiaana. | Rödrävens Mic | Trindy's Beautiful Girl | 2007-07-10 |
| 1997/10 | 1997/03 | uros | Mäkiharjun Prima Penner "Bestis" | A/M | Klassiset oireet 7kk vanhana. 2-ikävuoden jälkeen pysynyt terveenä. | Siphra's Indian Red Hawk | Nordwart Hestia | 2007-07-09 |
| 1997/01 | 1991/09 | uros | Nordwart Faidros | SLE tai muu AI-sairaus? | Ei varmaa diagnoosia, mutta koira joutui vanhemmiten erilaisten kipujen ja iho-oireiden vuoksi syömään vähän väliä kortisonia. Myös korviin tuli SLE:lle tyypillisiä myhkyröitä. | Nordwart Gaius | Jalna's Electrifying Elegance | 2007-07-25 |
| 1996/04 | 1992/05 | uros | Spader Damens Edmonton Oiler "Lukas" | Monihermojuuritulehdus | Koira lopetettiin sairauden vuoksi 1/2000. Eli usean vuoden l��kityksell�. | Lyonhouse Andrew | Birdcherrys Autumn Rose | 2008-11-15 |
| 1995/11 | 1992/05 | narttu | Totemin Rasta | kilpirauhasen vajaatoiminta | Westerlea's Flying Finn | Totemin Gaselli | 2007-07-09 | |
| 1995/05 | 1994/12 | uros | Nordwart Uranos "Nemo" | AM | Aivokalvontulehdus vaivasi koko ajan, välillä parempi vointi. Kortisonilääkitys. Nukkui ikiuneen 8 v iässä | Lyonhouse Leslie Stuart | Nordwart Örlestiina | 2008-04-01 |
| 1995/02 | 1993/02 | narttu | Nordwart Nike "Siiri" | tollarsjukan | Ontuminen alkoi noin 2v iässä ja väheni 6v iässä. 10v iässä ilmeni ihottumaa. ANA testi positiivinen syksyllä 2007. Ei ole tarvinnut lääkitystä missään vaiheessa. | Lyonhouse Fergus Stuart | Jalna's Electrifying Elegance | 2008-02-01 |
| 2010 | 2009 | narttu | Jevreidars Outi Ohdake "Chili" | reaktiivinen histiosytoosi | ihon ja nahanaluskudoksen kasvaimia | Absolutis Larde Barros | Jevreidars Jippii Omani | 2010-07-27 |
| 2008 | 2008 | narttu | Trindy's Yes I Do "Hilma" | AM | Oireet selvästi viestivät AM:stä, niskajäykkyys, kipua taivutuskokeissa ja korkea kuume. Ei tehty ANA-testiä. Suora vaste kortisoniin. | Trindy's Paint Me Red | Trindy's Jewel Queen | 2010-05-27 |