Lara Merri Indi Yrtti Kasvatus Kuvat Kotisivut Kuulumisia
Harrastukset Harrastukset Harrastukset   K-pentue Videot Koiralinkit Muistoissa
Näyttelyt Näyttelyt Näyttelyt   Rotu Galleria Muut linkit Vieraskirja

uudempi  20  19  18  17  16  15  14  13  12  11  10  9  8  7  6  5  4  3  2  1  vanhempi

Vuosi: Koira: Aihe: Kirjoittaja

to 10.7.2008 kuulumisia: kesäkuulumisia Johanna
Minun kesänalku on mennyt ohi huomaamatta. Olen ollut kipeä (keuhkoputkentulehdusta, poskiontelontulehdusta sun muuta) pitkään ja en ole vieläkään kunnossa. Niinpä koirat ovat joutuneet tyytymään aika vähään ja niukkoihin lenkkeihin. Mulla alkaa maanantaina loma. Toivottavasti olisin sitten jo kunnossa, niin pääsisi vihdoin nauttimaan kesästä ja ekaa kertaa tänä vuonna mökkeilemään.

Meillä on treenitauko menossa. Tarkoitus olisi alkaa itsenäisesti treenata hallilla agilitya taas kunhan olen kunnossa. Seuraavat kisat ovat elokuussa. Jatkamme syksyllä samoissa koulutusryhmissä kuin ennenkin kaikkien kolmen kanssa ja haimme syksyksi Indille ja Merrille myös TOKO-treenailupaikkaa ryhmästä. Kesäkuussa kävin pitkästä aikaa TOKO-kehäsihteerinä ja tokoilu alkaa taas tauon jälkeen kiinnostaa.

Mulla oli yksi viikko kesälomaa jo aiemmin ja rakas Julia-sisko oli hoidossa tuolloin. Oikein kivasti meni. Koiria on ollut välillä enemmänkin: kiltti Nekku oli hoidossa ja Larakin pari viikkoa. Lara sopeutui mukavasti vanhaan laumaan ja on tulossa taas tänään meille.
 
 
ma 23.6.2008 kuulumisia: Juhannus Johanna
Vietimme juhannuksen torstaista sunnuntaihin Piikkiössä Tuorlan majatalossa. Majoituimme Kirkkisläisten kanssa kahdeksan hengen huoneistossa. Kämpässämme oli kaksi dobermannia ja 3 kromforländeriä, 4 bortsua ja meidän tollerit. Koirat tulivat hyvin toimeen keskenään, vaikka uroksia ja narttuja oli useampi. Yrtti sai kivan leikkikaverin Netta-bortsusta.

Perjantaina ja lauantaina oli molempina päivinä kaksi agilitykisaa. Perjantaina Indi meni ekalla radalla kepeillä toiseen väliin. Muuten rata meni virheettömästi. Tokalla radalla Indi tuli ekan esteen ohi (suunnisti kohti A-estettä), mistä 5 vp ja toiset 5 riman pudotuksesta takaakierrossa. Lauantaina tein harmillisesti Indin kanssa hyvin menneen radan lopussa ohjausvirheen takia ekalla radalla viitosen ja tokalla radalla hylyn. Eka radalla kiirehdin liikaa A-esteellä, unohdin sanoa "pinta"-käskyn ja Indi hyppäsi kontaktin yli. Tokalla radalla oli tiukka käännös puomilta kepeille. Koira piti viedä suoraan puomilta 3 metriä taaksepäin. En antanut käännöksessä Indille yhtään tilaa, vaan ohjasin sen vahingossa takaisin puomille. Indi toimi mukavasti ja kisoista jäi hyvä mieli.
 
 
ma 2.6.2008 Yrtti, kuulumisia: hammasasiaa sun muuta Johanna
Yrtti kävi tänään alakulmureidenpoistoleikkauksessa. Yrtillä on yläpurenta ja sen alakulmurit osuivat ikävästi kitalakeen. Jotta kitalakeen osuvat kulmurit eivät ehdi aiheuttaa ongelmia, päätettiin ne poistaa. Yrtillä oli pentuvaiheessa yläpurenta. En huolestunut asiasta, koska se on pentuvaiheessa normaaalia: Alaleuka kasvaa monesti hieman yläleukaa hitaammin. Muun muassa Merrillä oli vielä 7 kk iässä pieni yläpurenta ja aiemmin jossain vaiheessa kulmurit osuivat kitalaen reunaan ja kuitenkin n. 8-10 kk iästä lähtien sillä on ollut täysin oikea purenta. Niinpä en tajunnut, että Yrtin kohdalla olisi pitänyt toimia. Yrtillä nimittäin maitohampaiden alakulmurit olivat yläkulmureiden takana ja tälläinen tilanne voi aiheuttaa lukon leukaan ja alaleuka ei pääse kasvamaan normaalisti ja purenta ei pääse korjaantumaan vaan huononee entisestään. Nyt harmittaa, kun ei silloin tiedetty, että tuossa tapauksessa maitohampaiden alakulmurit olisi pitänyt poistaa. Yrtti kävi leikkauksessa Anidentissa http://www.anident.fi/. Kotisivuilta löytyy mm. hyvä artikkeli koirien purentavioista. Hammaspulmissa suosittelen Anidentin eläinlääkäri Helena Kuntsi-Vaattovaaraa.

Yläpurennan takia Yrttiä ei tulla käyttämään jalostukseen ja hampaiden poiston takia, sitä ei tulla käyttämään virallisissa näyttelyissä. Sinänsä harmi, sillä Yrtti on varsin mainio tapaus ja mukava harrastuskaveri. Muut eivät siis pääse nauttimaan Yrtin jälkeläisestä harrastukoirana, mutta me nautitaan Yrtistä. Onneksi näyttelyt ei ole meille tärkeä asia. Toller Shown x-luokassa saatetaan joskus pyörähtää.

Leikkauksen jälkeen kävin tuomassa Yrtin kotiin Timon hoitoon ja lähdin suoraan Indin, Merrin ja hoidossa olevan Nekun kera lenkkeilemään Meikon kesäisiin maisemiin Catin, Taikan ja Rastin kanssa. Kiitos mukavasta lenkkiseurasta :)
 
 
ma 26.5.2008 agility: Kirkkiksen epäviralliset Johanna
Osallistuimme vain mölliluokkaan kilpailun ulkopuolella ja palkkasimme molemmat koirat radalla. Mukavasti meni sekä Indillä että Merrillä.

Caro puolestaan osallistui Kirsin kanssa kilpaileviin ja voitti taas MEDI-luokan. Onnittelut :)
 
 
ma 26.5.2008 kuulumisia: Lappeenrannassa Johanna
Timokin sai sitten flunssan ja yli 38 asteen kuumeen viime viikolla, mutta äiti lupasi ottaa meidät vastaan kipeänäkin ja olimme viikonlopun Lappeenrannassa. Lara voi hyvin, mutta paksusti. Ruoka-aikaan on oltu kotona ja niin välipala- ja herkutteluaikaankin. Painoa oli tullut hurjasti lisää ja äiti lupasi vähentää nyt annoskokoa ja jättää herkkujen lisäämisen, jos Lara ei heti syö. Muuten Lara voi hyvin ja selvästi viihtyy Lappeenrannassa. Vanhaan laumaansa ja Yrtti-tulokkaaseen Lara suhtautui hyvin. Innostuipa se myös leikkimään Yrtin kanssa.

Julia-sisko on taas kasvanut paljon. Harjoittelimme yhdessä mm. pianon soittoa, tanssinostoja erään sarjan tyyliin (mutta huomattavasti kömpelömmin) ja pesäpallolyöntejä. Pesäpallossa koirat toimivat kenttävuorossa yksi tai kaksi koiraa kerrallaan. Yrttikin palautti pallot kivasti (Toivottavasti ei häiritse sun treenamista Riikka). Laralla on selkeästi paras ymmärrys pallon liikkeistä ja se sai nopeiten pallot kiinni. Lara onkin kenttävuoroissa ollut enemmänkin.

Mietimme agilitykisoihin lainaohjaajaa, mutta päätimme suorittaa radat itse. Indi aloitti hyppyradalla. Yhdessa kohdassa olin myöhässä ja meinasimme törmätä. Jatko hieman kesti, mutta virhettä ei tullut vaan saimme ekan nousunollan. Tokan radan alun vaikeat koukerot menivät hyvin. Ongelmia tuli vasta helpon loppukaarteen alkaessa. Meillä oli valitettavan huonoa tuuria. Indi hyppäsi muurin yli kentän reunaa kohti. Reunanauha oli korkealla ja sen takana oli tosi vähän ketään, paitsi suoraan muurin kohdalla käveli koira, joka alkoi räksyttämään Indille. Indihän innostui, että tuolla on kiva leikkikaveri ja suuntasi koiran luo. Näin saimme hylyn radalta poistumisesta. Sunnuntain kisoissa pelkäsin, että Indi oppi kentän reunalla olevien koirien luokse menon. Valitettavasti pelko ei ollut turha. Kolmannen esteen jälkeen Indi luuli, että menemme suoraan muurille, mutta sain sen juuri ja juuri kääntymään. Käännös oli suoraan lähellä olevaa yleisöä kohti ja Indi muisti, että siellähän on kivoja leikkikavereita ja lähti taas radalta. Kyllä harmitti, kun tuollaista ongelmaa ei ole aiemmin kisoissa ollut ja nyt kahdesti. Indiä ei ole palkattu paljon yhtään käännöksistä. Se tykkääkin mennä suoraan ja poimia itse eteentulevia esteitä. Pitää alkaa palkkaamaan sitä mutkittelusta, jotta se kokee tekevänsä oikein myös mutkiteltaessa ja ei etsi muuta tekemistä.

Tänään ei ollut alunperin tarkoitus lähteä epävirallisiin kisoihin, mutta taidampa lähteä ja ottaa hylyn palkasta vaikeassa mutkassa. Epävirallista kisaa ennen on sovittu Riikan luokse noutotreenit Indille ja Yrtille ja Yrtti jää taas pariksi päiväksi hoitoon. Keskiviikkona Nekku tulee puolestaan meille hoitoon.
 
 
ma 19.5.2008 kuulumisia: flunssan kourissa Johanna
Huh, olipas nopea flunssan alku. Eilen aamulla särki päätä, mutta lähdin kisaamaan kipulääkkeen voimin ja olo oli kisoissa hyvä. Takastulomatkalla nenä ärtyi vuotamaan oikein kunnolla ja nyt yöllä heräsin kovaan kurkkukipuun jo kahdelta. Valitettasti nukkuminen ei onnistu kivun takia. Timo taitaa päästä ohjaamaan treeneissä mun koiria molempia jo toista kertaa peräjälkeen. Yrtin treenit ovat tänään ja Indin keskiviikkona. Toivottavasti tervehdyn viikonloppuun mennessä tai Timo joutuu jouksemaan Indin kolme kisarataa.

Yrtin treeneissä tänään vuorossa takaaleikkaukset toistamiseen. Timo onkin treenaillut niitä Yrtin kanssa omilla esteillä pihalla pieniä hetkiä muutamaan kertaan. Yrtti on edistynyt hyvin.
 
 
su 18.5.2008 agility: LÄGIn kisat Johanna
Kävimme Lohjalla kisaamassa. Koko lauma oli mukana ja koirulit käyttäytyvät kivasti. Teimme lenkin ja muuna aikana rentoutuivat kivasti kentän reunalla. Mun ja Indin rata oli eilistä selkeästi parempi, mutta tuli samasta syystä hylky kuin eilen: esteeltä oli suora linja A-esteelle ja Indi suunnisti sinne, vaikka olisi pitänyt kääntyä muualle. Olin ohjauksessa myöhässä, mikä ei auttanut yhtään tilannetta. Onnittelut Päiville ja Myrylle, jotka nousivat tänään kakkosiin :)

Kakkosluokan kiemuroissa tulee varmaan aika paljon hylkyjä haettuja ennen kuin saamme treenattua tuon kuntoon. Indin hinku A:lle on niin voimakas. Stadi gamesit päätimme jättää väliin, jotta kisamäärä vähenisi ja jää enemmän aikaa treenata. Harrastamme agilitya yleensä 2 kertaa viikossa eli joko 1 treeni + 1 kisa tai 2 treenikertaa viikon aikana.

Timo kiemurteli 15 vp Merrin kanssa. Meinasin ensin lähettää Timon Indinkin kanssa radalle, sillä heräsin aamulla kipeänä. Taitaa flunssa tulla päälle. Toivottavasti menee pian ohi.
 
 
la 17.5.2008 kuulumisia: K-pentue 3 vuotta ja muuta Johanna
Onnittelut 3-vuotiaille Keijulle, Ketulle, Keväälle, Kidelle ja Kirille eli Rillalle, Kepelle, Ruskalle, Carolle ja Napille :) Vauhdikkaista pennuista on tullut toiminnanhaluisia toimivia tollereita.

Caro teki nopeimman radan tänään agilityssa, mutta yksi rima putosi ja siitä kolmas sija. Timo ja minä taas hankimme perheeseen hyllyjä. Tein ihan surkeaa ohjausta, vaikka rata oli kiva. Huomenna uusi koitos.

Nyt minun ei tarvitse enää ajatella opiskelemista. Kahdeksan vuotta on jo tullut oltua töissä, joista kuutena vuotena en ole opiskellut, kun vapaa-aikaa on niin kiva käyttää kaikkeen muuhun. Vähensin yhdistystöitä ja jätin aerobicin ja lautapeli-illat väliin, jotta sain gradun teon aikaiseksi. Valmistuin eilisessä publiikissa filosofian maisteriksi pääaineenani matematiikka. Huokaan helpotuksesta siis, kun jatkossa vapaa-ajan voi käyttää täysin harrastuksiin :)
 
 
la 10.5.2008 kuulumisia: Larasta isoäiti Johanna
Ensimmäisenä päivänään veteraanina Larasta tuli isoäiti. Rilla on synnyttänyt nyt aamulla kaksi pentua, tytön ja pojan ja lisää on tulossa :)

Lisäys: Nyt 4 urosta ja 2 narttua syntynyt.
 
 
pe 9.5.2008 kuulumisia: Ruskan kuulumisia Johanna
Ruska-raukka satutti pahasti lenkillä jalkansa ja nyt leikkauksen jälkeen ongelmat jatkuvat. Ensin aukesi tikit kaulurista huolimatta ja sitten titaani-implantti meni poikki. Uusi leikkaus siis tulossa. Jaksamista ja tsemppiä Merja-matelle ja Ruskalle!
 
 
to 8.5.2008 kuulumisia: Yrtti hoidossa Johanna
Yrtti lähti eilen Riikalle hoitoon ja samalla äitiänsä ja isoäitiänsä moikkaamaan. Riikka on luvannut ottaa Yrtin hoitoon aina juoksuaikoina, mistä olemme kovin kiitollisia. Yrtti käy nyt muutaman päivän totuttelemassa vierailemiseen. Samalla Yrtti saa koulutuspalveluita ala Riikka :) Mulla on jäänyt riistan näyttäminen aika olemattomiin, joten Riikka lupasi kiltisti hoitaa asian. Agilitytreeneja Yrtti onkin sitten saanut kotiväeltä senkin edestä ja perustottelevaisuus on kunnossa.
 
 
ti 6.5.2008 kuulumisia: Bortsulaumaan tutustumassa Johanna
Kävimme tutustumassa Kvarkin bordercollielaumaan, niin ulkona, sisällä kuin agilitykentälläkin. Kiitos Mia perusteellisesta esittelystä :) Kyllä tuo bortsun ohjaaminen tuntuu aivan erilaisesta kuin tollerin ohjaus. Vauhti oli niin huimaa, että olin koko ajan ihan myöhässä.
 
 

uudempi  20  19  18  17  16  15  14  13  12  11  10  9  8  7  6  5  4  3  2  1  vanhempi

Lara Merri Indi Yrtti Kasvatus Kuvat Kotisivut Kuulumisia
Harrastukset Harrastukset Harrastukset   K-pentue Videot Koiralinkit Muistoissa
Näyttelyt Näyttelyt Näyttelyt   Rotu Galleria Muut linkit Vieraskirja
   
© Johanna & Timo