Merkillistä elämää
|
la 6.3.2010
|
NÄY: Merri ja Molla näyttelyssä |
Johanna |
|
|
|
Kävimme Valkealassa näyttelyssä Merrin ja Mollan kanssa. Näyttelypaikka ei ollut kovin kiva, sillä ulkona paistoi ihana aurinko, mutta kasvihuone hohkasi koleutta.
Merri oli kolmen koiran valioluokassa toinen ja PU-4.
"Erittäin tasapainoisesti liikkuva, sukupuolileimaltaan hyvä ja varmasti käyttäytyvä uros. Hyvän mittainen pää, jossa oikea ilme. Erittäin hieno runko, jossa oikea voimakkuusaste. Raajat kulmautuneet hyvin. Hieno pitkä häntä. Kaunis väri ja riittävät valkoiset värimerkit. Turkki ei tänään parhaimmillaan."

Julia-siskoni ja Merri-mussukka.




Merri ilmassa :) On sillä kyllä upeat liikkeet.



Molla ja Ansku
Molla ehti pudottaa kaiken karvan ennen näyttelyn, mutta päätettiin viedä Molla näyttelyyn kokemusta hakemaan. Keskenkehityksen ja karvattomana tulikin sitten H (hyvä). Molla esiintyi tosi kivasti ja seisoi nätisti paikoillaan arvosteltaessa.
Mollan arvostelu:
"Reippaasti esiintyvä, hyvää tyyppiä edustava, mittasuhteiltaan oikea narttu. Hyvä pään profiili. Vielä hieman kevyt kuono-osa. Hyväasentoinen kaula. Rintakehä vielä kovin voimaton, mutta siinä on hyvä pituus. Hyvä lantio. Kulmauksia tulee ehkä vielä lisää. Hieno pitkä häntä. Kaunis väri. Tukki ei tänään parhaimmillaan - keventää kokonaisvaikutelmaa."
Tuomari oli uusi tollereille, Pekka Teini. Hän teki mielestäni hyvää huolellista työtä arvostellessaan.
Vietimme viikonlopun Lappeenrannassa. Merri kävi sunnuntaina Timon kanssa agiliitämässä, mutta ei taaskaan ollut kovin hienoja ratoja. No pääasia, että on kiva harrastus molemmille. Kävin ihanassa säässä äidin, Laran ja Lumon kanssa pitkän lenkin. Lara, joka yleensä tallustelee edellä muista koirista välittämättä, intoutui jopa leikkimään ja spurttailemaan Lumon kanssa.
Maanantaina puolestaan lounaslenkkeilin Riikan kanssa ja Lumo pääsi näyttämään vähän nopeampaa vauhtia spurttailessaan edestakaisin Conan greyhoundin kanssa. Koirien reipasta ja elämäniloista menoa on kyllä kiva seurata :)
|
|
|
la 27.2.2010
|
Indiä moikkaamassa |
Johanna |
|
|
|
Kävimme lauantaina taas lähes koko päivän vierailulla Annen ja Pasin luona. Samalla pääsimme moikkaamaan Indiä :)
Indille käyntimme oli hieman hämmentävä. Se tervehti meidät iloisesti ja otimme pari kuvaakin. Sen jälkeen se ei halunnut oleilla meidän kanssa, vaan meni Annen ja Pasin makuuhuoneeseen ja makoili siellä pää sängyn alla. Kun kutsuin sitä, se tuli, meni Annen jalkojen väliin istumaan ja palasi sitten nopeasti makuuhuoneeseen. Se taisi olla hieman hämmentynyt siitä olemmeko tulossa hakemaan sitä meille ja taisi haluta jäädä. Lähtiessämme se jäi tyytyväisenä uuteen kotiinsa ja palasi taas leikkisäksi. Vuorokauden vierailumme jälkeen se halusi olla aina Annen kanssa samassa huoneessa.


Indillä on uudessa kodissa hyvät oltavat :) Anne saa ottaa Indin mukaan töihin kuinka usein haluaa. Anne kävelee kesät talvet 5 kilometrin työmatkansa, joten Indi saa kivat aamu- ja iltalenkit. Työpaikalla se osaa käyttäytyä hyvin. Tervehtii iloisesti sitä tervehtiviä, mutta pääosin makailee rentona Annen työpisteessä.
|
|
|
su 14.2.2010
|
Muutoksia ja muuta |
Johanna |
|
|
|
Laumamuutos
Meillä tapahtui laumassa muutos ainakin joksikin aikaa. Indi nimittäin lähti kyläilemään rakkaan Anne-ystäväni ja Pasin luokse Lohjalle. Indi on sopeutunut hyvin ystävillemme ja oppinut hetkessä talon tavoille. Annen iäkäs Puti-mäyräkoira matkasi sateenkaarisillalle alkuvuodesta.
Anne on aina tykännyt koiristamme eniten Indistä ja kun Indikin pitää Annesta kovin, tuntui tämä kaikille osa puolille hyvältä ratkaisulta. Meidän laumassamme Indi ei ole ihmisten läheisyydestä niin innoissaan, että tulisi ottamaan osuutensa huomiosta. Kun esim. istahdan sohvalle Indin viereen sitä silittämään, on hetkessä paikalla kaksi kainalokoiraa Merri ja Lumo rapsutuksia kerjäämässä ja Indi siirtyy rauhallisempaan paikkaan. Nyt Annelle päästessään se on ollut enemmän oma iloinen itsensä ja se nauttii rapsutuksista ja muissa arjen touhuissa mukana olemisesta.
Olen Annen kanssa yhteydessä lähes päivittäin ja vierailemme toistemme luona lähes joka viikko, joten pääsen kuulemaan Indistä usein ja näkemään sitä.
Ruokamuutoksia
Meidän Lumo söi Eagle Pack Holictic chicken&rice ruokaa pienestä pennusta lähtien (ennen sitä vain joitain viikkoja saman sarjan puppy ruokaa). Ruoka sopi Lumolle hyvin. Sen maahantuonti Suomeen kuitenkin lopetettiin. Maahantuojan korvaava ruoka ei sopinut koirillemme, vaan kaikki kolme saivat siitä isot suht pitkäkestoiset ilmavaivat, joten päätin vaihtaa merkkiä. Tutkin ja vertailin koirien kuivamuonien raaka-aineluetteloa tällä kertaa enemmänkin ja kiinnostuin Orijen ja Acana -ruuista. Niinpä koiramme syövät nyt pääasiassa Acanaa. Orijen:ssa on sen verran korkea proteiinipitoisuus (40%), että en viitsinyt sitä valita ainoaksi ruuaksi, mutta koirat saavat sitä silloin tällöin vaihtelun vuoksi.
Muita kuulumisia
Timo on Ylläksellä lumilautailemassa ja äitini, siskoni ja Lara kävivät meillä kyläilemässä viikonlopun verran. Kiitos mukavasta seurasta :) Uusi lautailureissu meillä on suunnitteilla keväällä Rukalle ja sille reissulle minä ja koirat päästään mukaan. Viikonloput ovat muutenkin sen verran täynnä suunnitelmia, että saas nähdä milloin me ehditään remontoimaan.
Kylppäriremontti meille on tulossa maaliskuussa ja se kestää muutaman viikon. Tässä vähän etukäteen mietin, että mites se koirien kanssa oikein onnistuu. Meillä kun ei ole yhtään erillistä huonetta ja siten paikkaa, mihin ne voisi töiden ajaksi laittaa. Töihinkään koiria emme voi mukaan ottaa, joten pitää varmaan yrittää tehdä etätöitä vuorotellen, niin että koirat eivät jää remonttimiesten kanssa keskenään.
Tänään lenkillä oli ensimmäistä kertaa tänä vuonna keväistä fiilistä, vaikka pakkasta olikin suht reilusti. Aurinko paistoi ihanasti ja linnut laulelivat. Lumisia maisemakuvia olisi kiva saada, joten pitääpä varmaan ostaa rikkoutuneen tilalle uusi järjestelmäkamera piakkoin.
Tulevia koiratapahtumia
Merri on ilmoitettu Tampereen KV näyttelyyn ja Merri sekä Molla Kouvolan ryhmikseen maaliskuussa. Molla vaan päätti harmillisesti tiputtaa karvansa ennen näyttelyä.
Lumolle on nyt tullut uutta turkkia, mutta vanhat housu- ja häntäkarvat eivät ole vielä tippuneet, joten kestää varmaankin vielä ennen kuin sen kanssa päästään näytelmiin.
Timo suunnitteli Lumolle jo ekaa agilitykisaa, mutta minä vähän toppuuttelin ja pyysin siirtämään eteenpäin. Saas nähdä miten käy. Merrin kanssa Timo ainakin tässä kevään aikana kisailee.
|
|
|
su 31.1.2010
|
Merri tokoili AVO1-tuloksen |
Johanna |
|
|
|
Avoin luokka osoittautui yllättävän haasteelliseksi noutamista rakastavalle Merrille. Sitä kiinnostaa pöydälle jätettävä noutokapula niin kovin, että osa keskittymisestä suuntautuu kapulaan. Niinpä olimmekin kovin iloisia, että AVO1-tulos tuli toisella yrittämällä.
Tuomari vielä lisäsi vaikeusastetta sanomalla noutoliikkeen liian aikaisin. Niinpä Timo haki kerran kapulan turhaan. Kun siitä sitten vaihdettiinkin seisomiseen, niin suoritus ei ollut niin hyvä. Hyppyliikkeessä puolestaan kapula oli pöydällä suoraan esteen takana ja Merrihän tulkitsi sen palkaksi hypystä :D No Timo sai sen pyydettyä takas esteen taakse istumaan ja hypystä saadut 5 säälipistettä riitti tuomaan 162 pisteen kokonaistuloksen ja sitä myötä ykköstuloksen :)
Hienosti menneestä luoksetulosta tuli 9 pistettä. Yksi piste meni siinä, että Timo unohti kertoa Merrin tulevan suoraan sivulle. Pitääpä muistaa tuo. Seuraava tolleri taisi saada saman pistevähennyksen. Yleensä tuomari kysyy tuleeko koira sivulle, niin asian ilmaiseminen itse voi unohtua helposti.
Jatkosta ei vielä tiedetä. Todennäköisesti Merri ei enää starttaa AVO-luokassa. Timo alkaa treenaamaan VOI-liikkeitä Merrin kanssa, mutta ylemmissä luokissa kisaaminen voi jäädä silti väliin.
Valitettavasti meidän digijärkkäri sanoi sopimuksensa irti. Ensin siinä ei toiminut automaattitarkennus. Sitten se alkoi ottamaan mustia kuvia. Yritetään nyt jonkun aikaa pärjätä taskukamerallamme, mutta eiköhän uusi järkkäri tule jossain vaiheessa hankittua. Kotisivuillemme tulevien kuvien määrä taitaa vaan jäädä väheisemmäksi.
|
|
|
pe 8.1.2010
|
Kuulumisia |
Johanna |
|
|
|
Vuodet kuluvat hetkessä. Asuntomme taitaa kohta olla jo pari vuotta ollut remonttivaiheesssa ja vasta puolessa välissä taidetaan olla. Eikä neliöitä ole edes paljon. Kylppäriremontti on edessä keväällä ja voisi muutenkin vähän nopeuttaa tuota remontointitahtia ja varata sille enemmän aikaa. Jospa vaikka tämän vuoden aikana saisi jo valmista?
Lara kävi meillä viikon verran hoidossa. Kivasti se laumaan upposi, vaikka näyttääkin oman kotinsa rauhassa viihtyvän paremmin. Kiva, kun se on pysynyt terveenä.
Lumo pääsi haluamaamme Juhan vetämään agilitytreeniryhmään :) Myös Indi ja Yrtti ovat tuossa ryhmässä treenanneet. Emme ottaneet Lumolle agilityn alkeiskurssipaikkaa vastaan, vaan Timo on treenannut perusteet Lumon kanssa itse. Innokas typy se on ja reipas myös. Keinun kokeilun jälkeen Lumo tykästyi siihen ja pääsi kerran karkaamaan keinulle. Vaikka keinu pääsikin vähän rämähtämään alas, niin reippaasti se nousi heti uusiksi keinulle tällä kertaa Timon hallinnassa.
Merri jatkaa agilitaamista Minnan mukavassa ryhmässä. Merrille tekee hyvää, kun se pääsee nykyään osan tunnista tekemään koko hallin mittaista rataa. Pienellä alueella tehtävällä radalla Merri pysyy hyvin hallinassa, mutta kisoissa sitten isommalle kentällä tekee, mitä innostuksissaan ehtii. Indin kanssa puolestaan Timo vain silloin tällöin treenaa itsekseen. Agilitykisaamisintoa Timolta taitaa löytyä, sillä Merri on tänä vuonna käynyt kolmella radalla ja Indi ja Merri pääsevät molemmat kuun puolessa välissä kisaamaan. Merrillä on myös toinen TOKOn AVO-luokan yritys tulossa tässä kuussa.
Tänä vuonna on jo yksi mun toive toteutunut, sillä meille tuli ensimmäinen farmari. Kyllä sitä on tällä laumalla jo useamman vuoden toivonut, mutta nyt vihdoin sitten raaskittiin ostaa mieleinen auto ja haaveista tuli totta :)
|
|
|
su 13.12.2009
|
Lumolle VASERT messarista |
Johanna |
|
|
|
Lumo on pudottanut turkkia heinäkuusta asti ja siksi jätin sen jopa syyskuussa ilmoittamatta näyttelyihin. Turkin putoamistahti on kuitenkin ollut hidas. Syyskuussa olisi vielä voinut osallistua näyttelyyn. Nyt oli kuitenkin jo pohjavilla pois, mutta päädyin sitten viime hetkellä kalliilla ilmoittamaan Lumon molempiin messarin näyttelyihin.
Junnuluokassa oli uroksia vähänlaisesti, mutta junnunarttuja olikin sitten molempina päivinä 11 kappaletta. Lauantaina tuomaroi Jeff Luscott Iso-Britanniasta. Hän tykkäsi Lumoa hieman matalaraajaisimmista ja vaikka useampi junnunarttu sai ERIn, niin Lumolle ensimmäinen EH. Arvostelu oli brittiläisen kohtelias. Taisin vaan onnistua kadottamaan arvostelulapun. Päivä oli tosi hieno Maccabee koirille. Lumon emä VEGA oli ROP ja siten V-09. Onnittelut Kaisa! Lumon kasvattajan Juni oli PN-2. Onnittelyt Anna! Lumon siskopuoli Dot voitti junnuluokan ja sai SERT:n. Onnittelut Tiina! Maccabeellä oli kasvattajaryhmässä 4 luokkansa voittanutta narttua ja olikin ansaitusti ROP-kasvattaja. Hienoja koiria Ella, onnittelut!
Sunnuntaina Marja Talvitie piti arvostellessaan tiukkaa linjaa eikä ERI irronnut helposti. Niinpä olin todella onnellinen kun Lumo oli isossa luokassaan toinen niistä kahdesta ERIn saaneesta junnunartusta. Tuloksena JUN ERI2, VASERT :) Lauantaina olin liian jännittynyt Lumoa esittäessäni, mutta sunnuntaina esitin sen paremmin. Olen todella tyytyväinen, että Lumo antaa ihmisten tutkia itsensä niin rennosti. Minun ei tarvinnut edes pitää siitä kiinni hampaita katsoessa. Arvostelussa lukikin "Miellyttävä käytös" :)Myös sunnuntai oli Maccabee päivä ja Annan Juni oli ROP, Ellan Noddy PN-2, Kaisan Vega PN-3 ja taas kerran Maccabee ROP kasvattaja. Onnittelut kaikille!
Tollereissa puolestaan lenkkikaverimme Ramon oli V-09 lauantaina ja sunnuntaina PU-4. Onnittelut Saija! Ramon kävi meillä ke-pe hoidossa ja komeuden lisäksi Ramon on kivaluonteinen. Se on helppo hoitokoira ja tulee hyvin toimeen meidän laumassa, vaikka onkin 3 melko samanikäistä urosta kyseessä. Arvostan tuota ominaisuutta pojissa kyllä suuresti.
Merriä en ilmoittanut näyttelyihin, kun ajattelin, että sen turkki ei ehdi kasvaa messariin. No se sitten kuitenkin ehti. Nyt jo turkkia tippuu reilusti, joten saas nähdä jäikö meillä tämä turkki sitten ilman näyttelykäyntejä.
Lumon osalta jään odottelemaan, että hän vihdoinkin pudottaa loputkin karvansa. Seuraavat näyttelyt käydäänkin sitten vasta uudella turkilla. Saas nähdä kauan uuden tulo kestää. Varmaan vasta keväällä on seuraava näyttelykoitos edessä.
|
|
|
ma 23.11.2009
|
Syksyn kuulumisia |
Johanna |
|
|
|
Mun syksy on kulunut vuorotellen kuntoillen ja sairastaen. Nyt taas influenssan jälkeen aloitin eilen kuntoilun ja koirat tykkäsivät juosta 10 kilometrin ja parin tunnin lenkillä ihmisten kävellessä. Mun ja meidän koirien lisäksi matkassa mukana oli Nappi ja kivasti kehittynyt Molla.
Timo ei ole koiriemme kanssa jaksanut niin pitkää lenkkiä tehdä mun sairastaessa ja toipuessa. Lumosta huomasi hyvin, että se on hienosti purkanut lenkeillä toiminnantarmoaan haistellen, tutkiskellen ja spurttaillen. Nyt kun lenkkejä oli vähemmän, siitä tuli muuten paljon leikkisämpi. Yleensä se on ollut rauhallinen sisällä, mutta viime aikoina se innostui leikkimään pitkiäkin aikoja yksikseen leluilla. Kiva, että purkaa noin, eikä esim. sillä ole onneksi vieläkään intoa mitään tuhota :)
Merrissä ja Indissäkin on mielestäni syksyn aikana Yrtin lähdettyä tullut käytökseen pientä muutosta. Merri spurttailee lenkeillä Lumon kanssa reilusti enemmän kuin ennen. Niiden kiitoa on hauska katsella. Indistä on puolestaan tullut paljon seurallisempi ja se hakeutuu entistä useammin ihmisten lähelle ja rapsutettavaksi.
Harrastuspuolella minä olen pitänyt täysin taukoa. Timo on puolestaan ottanut Merrin agilitytreeneihin myös Lumon mukaan. Ryhmässä on usein ollut vähän koiria paikalla ja niinpä Lumokin on ehtinyt treenaamaan. Sen lisäksi Timo käy treenailemassa koiruuksien kanssa silloin tällöin itsekseen hallilla.
Minun ei pitänyt ilmoittaa Lumoa messariin, mutta ilmoitinkin sen sitten viimeisenä ilmopäivänä molempiin näyttelyihin. Se on tiputtanut turkkia heinäkuusta asti. Turkkia riitti alun perin reilusti, sillä sillä on vieläkin enemmän karvaa kuin Merrillä ja Indillä. Aika niukka tuo karva silti on, ja saas nähdä mitä tuomarit ovat junnustamme mieltä.
|
|
|
su 22.11.2009
|
Merri tokoili ja agiliisi |
Johanna |
|
|
|
Merri kävi Timon kanssa korkkaamassa AVO-luokan kolmostuloksella 15.11.2009. Tiukkana tuomarina toimi Ralf Björklund. Pikku mokia siellä täällä. Vielä siis treeniä edessä ja uudestaan kokeilemaan sitten keväällä :)
Timo on käynyt myös suht usein agility-kisoissa Merrin kanssa viimeisimpänä tollerimestaruus. Vauhtia riittää ihan mukavasti. Tulossaalis ei ole mikään hieno, mutta osa kerätyistä hyllyistä on kuulema ollut ihan hyviä :)
|
|
|
su 1.11.2009
|
Merkillinen Kiri kakkosiin |
Johanna |
|
|
|
|
Merkillinen Kiri eli Nappi nousi tänään 0-radalla kolmanneksi sijoittuen Maxi2-luokkaan. Onnittelut Ansku ja Nappi :)
|
|
|
pe 30.10.2009
|
Yrtti + A/A + 0/0 = JEE |
Johanna |
|
|
|
No niin, nyt on taas kaikilla Merkillisillä virallinen lonkkakuvaustulos. Merkillisen Yrtin lonkat on parasta A-luokkaa ja kyynärätkin virheettömät (0/0). Yrtti on menossa myöhemmin silmäpeilaukseen vielä.
Hienosti on Merkillisten saldona 5*A/A ja 2*B/B ja 7*0/0 eli kaikki terveitä. Kiva juttu :)
|
|
|
ti 13.10.2009
|
Yhdistystöitä + agilityohjelma |
Johanna |
|
|
|
Vaikka tuossa aiemmin päätinkin, että en kyllä ota enää muita yhdistyshommia vastaan kuin Novascotiannoutajat ry:n ja Kirkkonummen kennelkerhon webmasteruudet, niin tulipa silti luvattua uudistaa Suomen agilityliiton (SAGI) kilpailukalenteri Timon kanssa. Toteuttamamme agilitykilpailukalenteri on nyt valmis ja käytössä. Jos kilpailukalenterista on jotain palautetta annettavana, niin sitä voi lähettää meille etusivulla näkyviin sähköpostiosoitteisiimme.
Timo on myös toteuttanut SAGI:lle ilmoittautumisjärjestelmän, jota seurat saavat käyttää ilmaiseksi. Sen lisäksi Timo myy agilityseuroille kilpailuissa käytettävää ohjelmaa. Emme ole ohjelmia mainostaneet, mutta ovat olleet sen verran hyväksi todettuja, että tämän vuoden heinä-lokakuussa 75% kilpailuista käytettiin Timon tekemää SAGIN ilmoittautumisjärjestelmää ja 68% kilpailuista oli käytössä Timon tekemä ohjelma. Suurin osa isoista seuroista käyttää ohjelmia. Jos vaikka vuoden sisällä saisimme tehtyä ohjelmalle omat esittelysivut ja alkaa niitä mainostamaankin :) Sagin sivuille on vasta tulossa ohjelmasta tietoa. Tähän asti puskaradio on toiminut ihmeen hyvin ja tyytyväiset käyttävät ovat kertoneet ohjelmasta muillekin. Kiva niin.
Timon agilityohjelman käyttö on helpottanut suuresti kisojen järjestämistä. Nykyaikana moni ilmoittautuu onneksi internetin kautta. Ilmoittautumistiedot saa SAGIn ilmoittautumisjärjestelmästä tiedostona, jonka voi avata ohjelmalla. Agilityohjelmaan on helppo kirjata koirakoiden tulokset. Agilityohjelmalla voi tulostaa kaikki tarvittavat paperit esim. lähtölistat, pöytäkirjat, tuloslistat, kuuluttajan listan jne. ja tulostiedoston saa sieltä myös html-muodossa internetissä tulosten julkaisemisen helpottamiseksi. Ohjelmaa on kehitetty usean vuoden aikana ja kehitys jatkuu edelleen. Ohjelmassa yhdistyy Timon koodausharrastus ja minun pikkutarkkuus :) Ohjeistus minun pitäisi vielä joku päivä kirjoittaa uusiksi. Alun perin ohjelma tehtiin vain Kirkkonummen kennelkerhon käyttöön, mutta saimme siitä niin paljon kiinnostuneita kyselyjä, että päätimme toteuttaa siitä muillekin myytävän version.
|
|
|
| ma |
ti |
ke |
to |
pe |
la |
su |
| 1 |
2 |
3 |
4 |
5 |
6 |
7 |
| 8 |
9 |
10 |
11 |
12 |
13 |
14 |
| 15 |
16 |
17 |
18 |
19 |
20 |
21 |
| 22 |
23 |
24 |
25 |
26 |
27 |
28 |
| 29 |
30 |
31 |
|
|
|
|
KOIRAT JA OHJAAJAT:
Lumo s. -08 borcol narttu
Agility: Timo
TOKO: Johanna
NÄY ROP-pentu, VASERT
Indi s. -05 novnou uros
Agility, Maxi2: Johanna
NOU1 suoritettu: Johanna
NÄY 2*VASERT
Merri s. -04 novnou uros
Agility, Maxi3 0-rata: Timo
TOKO ALO1: Timo
NOU1 suoritettu: Johanna
NÄY JV-05 FIN MVA, CACIB
Lara s. -00 novnou narttu
asuu nykyään Johannan äidin ja Julia-siskon (s.-98) luona
Agility Maxi3 0-rata: Timo
TOKO TK1, TK2: Johanna
NOU1 suoritettu: Johanna
NÄY ROP, 2*SERT, VASERT
|
|